Keskellä Victorian osavaltiota Great Alpine Roadin varrella on pieni lomakylä nimeltä Bright. Talvella tämä on ilmeisesti suosittu laskettelualue. Muuhun aikaan vuodesta mahdollisia aktiviteetteja ovat mm. patikointi, kalastus, pyöräily, golf yms. Ympärillä on kohtuu korkeita vuoria ja siellä täällä virtaa pieniä puroja ja jokia.
Olin etukäteen päättänyt, että voisin viettää yhden viikon paikallani rentoutuen ennen paluuta hektiseen Sydneyyn ja sitä myöten kotiin. No täällä se onnistui ihan hyvin. Majoituspaikassa on uima-allas, kylpylä, sauna ja koriskenttä. Jouduin viikon aikana muutamana päivänä rajoittamaan ulkoilua, kun aamulla herätessä pihalla oli aina sankka savu. Noin 50 kilometrin päässä täältä oli iso metsäpalo ja lisäksi toinen rintama syttyi 30 kilometrin päähän toiselle suunnalle. Näiltä kahdelta paloalueelta tännekin kulkeutui savua, mikä vaikutti lomasuunnitelmiin sen verran, että ulkona ei viitsinyt aamupäivisin kovin pitkiä aikoja viettää. Iltapäivisin savu yleensä vähän selkeni. Seurasin tilanteen kehittymistä netistä ja televisiosta sekä juttelin asiasta muiden lomalaisten kanssa. Tänne alueelle ei annettu mitään evakuoimiskäskyjä tai muita rajoituksia, joten suljin vain mökin ikkunat ja odottelin ilman selkenemistä.
Pohdin myös eri mahdollisuuksia kalastaa täällä. Omatoimisesti olisi helppo ostaa virveli, uistimet ja luvat kaupasta ja mennä jokivarteen viskeleen, mutta sitten kalastuksen jälkeen on vavasta päästävä jotenkin eroon eikä sitä oikein roskiinkaan viitsisi nakata saati raahata kotiin. Opastettu parin tunnin perhoaminen oli sen sijaan hinnaltaan n. 200 taalaa, joten aattelin että kalastellaanpa sitten kotona...
Jotta aika kuitenkin jotenkin tuli käytettyä hyödyksi, niin marssin eräänä päivänä paikalliseen kirjakauppaan ja kysyin myyjältä suosituksia australialaisista kirjaklassikoista, jotka jollain tavoin avaisivat myös maan historiaa. Täti löi käteen kirjan nimeltä a fortunate life, jonka on kirjoittanut A.B. Facey. On muuten todella hyvä kirja. Sijoittuu 1900-luvun alun läntiseen Australiaan, jolloin uudisraivaajat raivasivat itselleen peltotilkkuja ja perustivat maatiloja. Olenkin tässä viettänyt leppoisia lomapäiviä kirjaa lueskellen, musiikkia kuunnellen, ruokaa laitellen, uiden ja lenkkeillen yms. Saunassa on muuten yllättävän hyvät löylyt. Kieltotaulu on suomalaisittain huvittava, kun alle 16-vuotiailta sauna on kokonaan kielletty ja aikuisiakin kielletään olemaan saunassa enemmän kuin 15 minuuttia. Vaikutti siltä, että sauna ei kyllä kovin suosittu ollut. Ihmiset istuivat mieluummin porealtaassa. Itselle kyllä sauna sopi 37 helteilläkin uinnin jälkeen erittäin hyvin.
Muutoin aika on kulunut patikoiden sen minkä savulta on viitsinyt (ensimmäisinä parina päivänä savua ei ollut). Täällä on tosi kivoja polkuja jokien ja purojen varsilla. Patikoidessa näkee vaikka minkälaisia erikoisia lintuja, mm. useita erilaisia papukaijoja. Lisäksi yksi päivä bongasin toisen luonnonvaraisen possumin. Vieläkin joskus säikähtää, kun ihan vierestä lähtee joku isompi otus liikkeelle niin että lehdet vaan kahisevat. Eräs säikäyttäjä oli käsivarren paksuinen lisko. Käärmeitä en ole vielä nähnyt koko aikana (hyvä niin). Geokätköjäkin on löytynyt täällä ollessa jo puolen kymmentä. Mukavaa ajanvietettä sekin. Tänään pelasin myös 18 reikää golfia paikallisella golf-klubilla. Peli meni about bogey-tuplabogey tasoon, kunnes helteisen kierroksen lopussa vähän väsähti ja pakka hajosi. Ihan okei kierros kuitenkin. Kenttä oli tosi hyvässä kunnossa ja henkilökunta hyväntuulista.
Kävin myös parina iltana katselemassa paikallista musatarjontaa. Toisena iltana coveribändi veivasi rokkia ja poppia ja toisena iltana kitaraduo soitteli enempi singer-songwriter tyylistä taustamusaa. Se vähän ihmetyttää, kun joka bändissä tahtoo olla kaksi kitaristia, mutta kiipparistit loistavat poissaolollaan. Tuo coverirokkibändikin olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa, jos toisen kitaran paikalla olisi ollut asiansa osaava synavelho.
Huomenna matka jatkuu bussilla Wangarattaan, jossa yritän keksiä jotain tekemistä päiväksi, sikäli mikäli saan rinkan jonnekin jemmattua. Illalla hyppään yöjunaan kohti Sydneytä ja perillä olen seuraavana aamuna seitsemän kieppeillä. Toivottavasti samaan vaunuun ei eksy mitään huligaaneja ja saisi edes vähän nukuttua matkalla. :)
Hyvää ystävänpäivää!
Hyvää ystäväpäivää sinullekin Olli, myöhäiset tosin, sillä siellä on jo päivä vaihtunut seuraavaan. Nyt sit olet takaisin jo alkupisteessä, siinä, mistä matkasi sillä manteereella alkoi. Yhteenvetona voin sanoa, että on ollut kiva seurata reissun etenemistä. Pienoista jännitystä reissuusi on tuonut jatkuva säätilojen ääripäästä toiseen vaihtumiset. Mutta onnistuit aina osuvasti vaihtamaan juuri seuraaavaan paikkan. Toivottavasti tulipalot ja savutkin ovat jo haihtuneet.
VastaaPoistaTäällä mennään kevättä kohti, suht´ lämpimiä päiviä. Toivotaan hyviä hiihtokelejä sinulle kun palaat kotisuomeen:)
Nauti Sydneystä ja lämpimistä säistä vielä kun voit, sillä seuraavan kerran sellaisia lämpöasteita on vasta kesällä - toivottavasti!
Sydney oli kyllä hyvä päätös lomalle. Täällä on ehkä kaikista miellyttävin ilmakin, lämpöä ja vilvoittava merituuli. Kohta kotiinpaluulento 1/4 Kantoniin.
VastaaPoista