Hobartissa pidetään joka lauantai Salamancan alueella isot markkinat, joten sinnepä minäkin sitten suuntasin. Tässä vaiheessa reissua voi jo ostaa vähän tuliaisia kotiin tuomisiksi ja jotain sieltä löytyikin. Logistisesti alue oli aika näppärä kiertää. Kojut oli kasattu kaikki saman kadun varrelle kahdelle käytävälle, joten perinteisten torimarkkinoiden tyyppiseltä haahuilulta vältyttiin. Lisäksi alueella oli siellä täällä useita erilaisia katusoittoryhmiä elävöittämässä markkinatunnelmaa. Oli perinteisiä trubaduureja, puhallinsoittajia, folk-musiikkia soittava trio sekä kolmen nuoren jannun muodostama rumpu-basso-kitara reggaebändi. Hyvä meininki! Vastaavan soisi yleistyvän Suomessakin.
Parta on ollut viimeiset pari viikkoa ajamatta ja sunnuntaiaamulla peiliin katsoessa totesin, että nyt on sopiva habitus lähteä fiilistelemään päiväksi taidemuseoon. Kohteeksi siis Hobartin ylpeys, Museum of old and new art eli MONA. Sydneyssä tapaamani Adam suositteli erityisesti tätä museota ja onpa sen kohdalla Lonely planetissakin "Top choice" - symboli. Museoon voi mennä lautalla, bussilla, omalla autolla tai satamasta voi vuokrata myös pyörän. Minä valitsin lauttakyydin. Matka kesti puolisen tuntia ja henkilökunta samalla selosti satama-alueen historiaa ja että mikä mikin paikka on. Satamassa sijaitsi esimerkiksi kohtuullisen iso sinkkijalostamo.
Museo oli arkkitehtuuriltaan hieno ja taideteoksia oli useassa eri kerroksessa. Sisäänpääsymaksuun kuului Applen audiolaitteet, joilla teoksista sai lukea tai kuunnella lisätietoja. Itse olen tämän suhteen perinteisen tyylin ystävä ja olisin paljon mieluummin lukenut teoksista lisätietoja seinältä kuin Ipodin näytöltä. Itse museo oli ennakkohypetykseen nähden pienoinen pettymys. Etenkin kun henkilökohtaisesti en ole mikään suurin modernin taiteen ystävä. Olisin toivonut, että museossa olisi ollut enemmän perinteistä taidetta, mutta moderni taide oli selkeästi pääosassa. Oli siellä kuitenkin erittäin vaikuttavia teoksia joukossa, mutta myös aika paljon sellaista taidetta, josta en kyllä saanut mitään irti.
Museon ulkolavalla oli kuitenkin sunnuntaijazzit ja siellä soitti trio kitaraa, läskibassoa ja rumpuja. Tätä taidetta ymmärsin jo paljon paremmin! Bändin soittoa oli itse asiassa oikein mielenkiintoista kuunnella. Bändi soitti perinteisiä jazz-standardeja sekä dynamiikaltaan vaihtelevaa fuusiota (?). Oli muuten toinen kerta tällä reissulla, kun kuulin All of men. Lisäksi bändi soitti oikein mainion version toisesta klassikosta All the things you are. Paikka oli iso nurmikenttä, jonne oli roijattu kasa säkkituoleja. Siinäpä se aurinkoinen iltapäivä mukavasti vierähtikin.
Paluumatkalla lautalla kuulin jälleen tutun kuuloista puhetta. Lyöttäydyin huvikseni seuraan ja tutustuin suomalaiseen mieheen ja naiseen, joista mies asui Tukholmassa ja nainen Hobartissa. Mies sanoi matkustavansa puolet vuodesta ja tekevänsä töitä loput. Oli juuri ollut kaksi kuukautta vaeltamassa Uudessa-Seelannissa ja oli nyt haikein mielin palaamassa kotiin. "Travelling alone is my privilege" oli hänen mottonsa ja siksipä tuntui arvostavan myös minun tyyliä matkailla. Okei, hyvät ja huonot puolensa kummassakin tavassa.. Tästä voisi tarinoida lisää myöhemmin. Tässäpä joitain viime aikojen tapahtumia. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti