Yksin matkustamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Aloitetaan hyvistä. Kun reissaa yksin, on vapaa tekemään ihan mitä haluaa ja millä aikataululla vain. Aina kaveria ei ole edes mahdollista saada mukaan etenkin pitkille matkoille. Lisäksi väitän, että yksin matkatessa tutustuu paljon helpommin uusiin ihmisiin, kuin jos mukana olisi tuttu kaveri/kumppani kotoa. Väitettä, että maailmalla ihmiset tulevat avoimemmin juttelemaan kanssasi en täysin allekirjoita. Kyllä täällä aika yksin saa olla, jos ei ole yhtään oma-aloitteinen ja lähesty ihmisiä. Suurin osa tällä reissuilla luoduista kontakteista on muodostunut nimenomaan omasta aloitteesta. Toki poikkeuksiakin on. Mutta jos luulee, että riittää että vaan menee hostellin yleisiin tiloihin istuskelemaan ja odottelemaan, että joku tulee juttelemaan niin aika väärässä on. Tässäkin asiassa on kuitenkin poikkeuksia. Uskoisin, että näpsäkän näköiset mimmit saavat helpommin juttuseuraa ilman suuria ponnistuksia kuin perusjantterit. Niinhän se on kaikkialla maailmassa.
Yksin matkustaessa on vapaa valitsemaan seuransa, jos seuraa haluaa. Voi viettää muutaman päivän matkaten satunnaisen tuttavuuden kanssa, jonka jälkeen kumpikin jatkaa matkaansa. Tämä luo todella vapaan fiiliksen. Tietää, että ei tarvitse koko reissua olla yhden henkilön seurassa vaan on vapaa menemään ja tulemaan kuinka haluaa. Joskus voi myös käydä niin, että aiemmin tavatut reissarit kävelevät uudestaan vastaan yllättäen, niin kuin minulle kävi ranskalaisen pariskunnan kanssa. Kun on avoimin mielin matkassa, niin yksin matkatessa voi ajautua mitä mielenkiintoisimpiin tilanteisiin ja niihin on myös helppo lähteä mukaan, kun suunnitelman muutosta ei tarvitse ensin hyväksyttää kaverilla. Hostellit on hyviä paikkoja tutustua muihin reissareihin ja aika helpolla niistä löytää ainakin vähäksi aikaa juttuseuraa. Joskus tarvitsee myös vähän tuuria, että sattuu hyvien tyyppien kanssa samaan huoneeseen. Toisaalta joskus hostelleissa voi olla hetkittäin aika hukassa. Satuin Melbournessa 8 hengen dormiin, jonka kaikki muut tyypit tunsivat jo ennestään toisensa, kun olivat majoittuneet siellä jo ties kuinka kauan. Oli hetken aikaa todella ulkopuolinen olo ja ahdisti ihan hulluna. Tunnelma kuitenkin vapautui ja olo helpottui kun huonetoverit pyysivät minutkin mukaan vapaa-ajan aktiviteetteihinsa ja loppujen lopuksi positiiviset fiilikset jäi siitäkin paikasta.
Yksi hyvä asia yksin matkustamisessa on ehdottomasti kielitaidon karttuminen. Englantia joutuu käyttämään kaikissa sosiaalisissa tilanteissa, eikä Suomea tule puhuttua muuta kuin Skypen kautta. Tällöin aika nopeasti virittyy englannin aaltopituudelle ja puhumisesta tulee paljon luontevampaa. Eräänä iltana väsyneenä huomasin automaattisesti aloittavani viestin kirjoittamisen Jennille englanniksi, kun takana oli koko päivä kommunikoimista englanniksi. Tässä 7 viikon aikana olenkin huomannut kielitaidon parantuneen selkeästi. Sekä puhumisen että kuullun ymmärtämisen myötä. Jo pelkästään se tekee reissusta tekemisen arvoisen kaikesta muusta puhumattakaan. Suomalaisen kaverin kanssa matkustaessa sitä helposti unohtaa ulkomaailman ja juttelee vain suomeksi kaverinsa kanssa, eikä tarvetta tutustua uusiin ihmisiin sillä tavalla ole kuin yksin matkatessa.
Kun huomaa selviävänsä maailmalla yksin ja viihtyvänsä uudessa ympäristössä, tulee siitä kieltämättä hyvä fiilis. Kaikki uudet tuttavuudet, asioiden järjestely, ongelmatilanteiden ratkaisu ja omin päin löydetyt hienot paikat ja elämykset luovat onnistumisen tunnetta. Ja esimerkiksi pitkä junamatka omien ajatusten parissa on todella mukava kokemus. Välillä voi kuunnella vähän musiikkia kuulokkeilla ja seurata vain kuinka maisemat vaihtuvat. Todella rentouttavaa. Yksin matkatessa ei ole myöskään kenellekään tilivelvollinen, jos haluaakin nähtävyydestä toiseen kaahailun sijasta joskus viettää vaikka koko päivän lukien kirjaa. On aikaa ajatella asioita ja sitä, mikä tässä elämässä on tärkeää.
Mutta on yksin matkustamisessa huonojakin puolia. Minulle ei ole onneksi sattunut, mutta olen kuullut, että kaikenlaisten pahojen vastoinkäymisten kokeminen ypöyksin kaukana kotoa on todella raskasta. Esimerkiksi ryöstön kohteeksi joutuminen tai paha sairastuminen. Tällöin sitä varmasti toivoisi olevansa kotona enemmän kuin mitään muuta. Lisäksi kaikenlainen perussäätäminen on työläämpää. Matkustuspäivinä joutuu koko ajan olemaan naimisissa rinkan ja olkalaukun kanssa niin kuin armeijassa rynkyn kanssa konsanaan. Menit sitten vessaan tai juna-aseman lipputiskille, niin kaikkia kamoja on koko ajan pidettävä silmällä. Onneksi tämä ongelma esiintyy lähinnä matkustuspäivinä. Normaalisti rinkka köllöttää hostellilla, kun päivällä mukana on vaan olkalaukku, jota on helppo kuljettaa mukana minne vain. Lisäksi esim. auton vuokraaminen ei yksin matkatessa tunnu oikein mielekkäältä puuhalta jo pelkästään yhtä ihmistä kohden muodostuvien kohtuullisen korkeiden kustannusten takia.
Mielestäni huonoin puoli yksin matkustamisessa on kuitenkin ajoittainen yksinäisyys sekä se, että koko reissukokemusta ei voi jakaa jonkun toisen kanssa. Olen tästä asiasta keskustellut myös muutaman muun matkalla tapaamani lonely riderin kanssa ja heillä oli myös samat ajatukset asiasta. Jos päättää lähteä matkalle yksin, on osattava myös olla ajoittain yksin. Vaikka hostellilta todennäköisesti löytää ainakin puolesta tunnista aina useiksi päiviksi seuraa, niin välillä on päiviä, jolloin voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Joskus jonkun upean kokemuksen tai näköalan kohdatessaan saattaa harmitella, että voi kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa kokemus. Lisäksi olen huomannut, että yksin matkatessa jotkut kokemukset jäävät yksikseen tekemättä. Esimerkiksi ei yksin viitsi hypätä benji-hyppyä, mutta kaverin kanssa sen voisi hyvinkin tehdä, kun on mukana joku jolle kertoa tuoreet fiilikset hypyn jälkeen.
Yhdeksän yön kuluttua matkaan Sydneyn lentoasemalle ja sitä myöten kotiin. Tässä vaiheessa voi jo todeta, että reissu on ollut erittäin onnistunut ja se onnistui tehdä aivan hyvin yksinkin. Tilannetta helpotti myös se, että vietin yli pari viikkoa sukulaisteni seurassa ja muutenkin olen ollut onnekas kun olen erinäisten sattumusten kautta tavannut monenlaisia ihmisiä. Ja välillä olen myös oikein nauttinut pelkkien omien ajatusten seurassa olemisesta. En usko, että kuitenkaan jatkossa teen yhtä pitkää reissua yksikseni. Etenkin kaksi kuukautta vähän hankalammassa matkustusmaassa kuten vaikka Intiassa tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. En edes usko, että minulla on jatkossa mahdollista kovin helposti olla 2kk reissussa, kun kotosallakin on kaikenlaista mielekästä ja mukavaa tekemistä. Tämä pätkä tulikin kyllä erinomaiseen saumaan. Mikseipä lyhyempi reissu yksinkin voisi joskus tulla kyseeseen. En sulje sitä ajatusta ollenkaan pois. Todennäköisempää on kuitenkin, että jatkossa reissaus tapahtunee joko Jennin tai kavereiden kanssa.
Enemmän yhteenvetoa reissusta ja tavoitteiden toteutumisesta vähän myöhemmin. Tässä oli vain pohdintaa nimenomaan yksinreissaamisen näkökulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti