Good bye Australia!

Vietin lomani viimeiset muutamat päivät siellä, missä Australian kierroksen aloitinkin eli Sydneyssä. Tulin loppujen lopuksi yöbussilla, kun junaliikenne tökki raidevalovikojen vuoksi ja junayhtiöstä soittivat keskellä yötä, että "odotteletko junaa Wangarattassa, hyppää siihen ja siihen bussiin niin pääset perille." Hyvä asiakaspalvelu kyllä. Matka taisi kestää jotain 8 tuntia. Sydneyssä on jotenkin kiva tunnelma. Mukava oli tulla taas takaisin kaiken hälinän ja tapahtumien keskipisteeseen.

Kiertelin viimeiset päivät kaupungilla satunnaisia ostoksia tehden ja joitain tutkimattomia kaupunginosia ja paikkoja kierrellen. Löysin sattumalta lyhytelokuvafestivaalitapahtuman, jossa oli kaikennäköistä muutakin ohjelmaa, musiikkia yms. Livemusiikkia olen kuullut siellä täällä. Kävin yhdellä klubilla katsomassa melbournelaista synapoppibändiä nimeltä Clubfeet, joka on ilmeisesti jonkinlaisessa nosteessa täällä. Ainakin paikka oli tupaten täynnä. Ihan ok settiä ja plussat siitä, että kaikki materiaali oli soitettu livenä eikä taustanauhoja ollut. Ja huomasi, että oli synasaundejakin jonkin verran ruuvattu. Bändillä oli myös oikein hyvä meininki päällä. Miinukset pidemmän päälle vähän tylsistä biiseistä, jotka ei ihan loppuun asti kantaneet. Sydney Opera housen ulkoilmaterassibaarissa sen sijaan soitti sunnuntai-iltapäivänä mielenkiintoinen kvartetti. Naislaulaja-basisti, kitaristi sekä Nord Stagella veivannut jannu, joka samalla soitti myös cajonia, eli sitä laatikkorumpua. Oli myös viritellyt haikan ja pikkutominkin siihen kylkeen. Toimi muuten todella hyvin. Jannu soitteli vasurilla rumpubiitit taustalle ja samalla soitti oikealla kädellä päälle rhodes-soolot. Huikeeta. Edelleen myös katusoittajien taso jaksaa ihmetyttää. Pyörähdin muutamilla eri markkinoilla ja siellä oli parikin erilaista jazz-duoa veivaamassa tosi hyvällä tatsilla. Toisessa soitti viulisti ja kitaristi. Eräs biisi oli jazz-stankku beutiful love.  Kun soolokierroksen aika tuli niin kitaristi ensin komppasi viulistia hänen soolon aikana ja samalla nauhoitti jalkapedaalilla kompit talteen. Viulistin lopetettua soiton alkoi sujuvasti kitaristin soolokierros hänen juuri nauhoittamiensa komppien säestyksellä. Kätevää.

Art gallery of New South Wales oli vuorossa yhtenä aamupäivänä. Se on ilmainen taidemuseo, jossa on niin modernia kuin perinteistäkin taidetta. Yllätyin todella positiivisesti museon tarjonnasta. Museossa oli mm. lukuisia erittäin hienoja perinteisiä maalauksia 1800-luvulta ja 1900-luvun alulta. Tuntui, että teosten kautta oppii ymmärtämään myös maan historiaa. Tämä yhdistettynä tuohon kirjaan jota luen, tuo se jotain todella mukavaa henkistä hyvää kun uskoo päässeensä edes vähän kärryille tämän maan historian ominaispiirteistä. Useiden teosten aiheissa tuotiin nimittäin esille eri vaiheita Australian historiasta, kuten kultaryntäys, uudisraivaajien arki sekä varhainen maatalous ja teollisuus. Suosikeiksi kohosivat teokset nimeltä David's first victory, Vive L'Empereur sekä Spring frost. Jos jotakuta kiinnostaa, niin kantsii tsekata kyseiset teokset museon webbisivuilta. Lisäksi museossa oli useita hienoja pikkutarkasti sivellettyjä maisematauluja mm. Tasmanian luonnosta. Täällä teosten nimet ja tarinointikin oli perinteisesti kirjoitettuna maalauksen vieressä olleisiin plakaatteihin toisin kuin MONAssa. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä museota Sydneyssä kävijöille. Jos pidät Ateneumista, pidät myös Art gallery NSW:stä.

Yksi ilta keskustassa oli kiinalaisten uuden vuoden cembaloihin kuuluva paraati. Varmaan noin miljoona kiinalaista ja toinen mokoma muita ihmisiä kadun varrella. Paraatissa juhlittiin jäniksen vuoden vaihtumista käärmeen vuodeksi ja asusteet olivat sen mukaiset. Paraatiporukassa oli vaikka minkälaista kulkijaa ja soittipa yhden kuorma-auton lavalla bändi non stoppina gangman styleä, jösses. Hauska oli myös seurata yhden järjestysmiehen hyväntuulista olemusta. Jannu otti työstään ilon irti ja biletti ohi marssivien tanssiporukoiden mukana yrittäen opetella lennosta sopivat muuvit. Paraati olisi vaan saanut olla pikkaisen lyhyempi. Tunnin sitä jaksoi seurata ja sitten oli jo pakko lähteä pakoon sitä hälinää.

Nyt kun kerran Sydneyssä ollaan, niin suurena musiikin ystävänä oli pakko käydä tarkastamassa Sydneyn oopperatalon anti myös sisältä. Varasin liput australialaisen naisartistin Sarah Blaskon konserttiin. Häntä säesti hänen oma nelihenkinen bändinsä sekä Sydneyn 40-henkinen International Orchestra. Blaskon musiikki on sellaista melodramaattista easy listeningiä pop-vivahteilla. Blaskolla on hieno persoonallinen ääni. Jotain samaa kuin Adelen laulutyylissä ehkä. Konserttisali on komean näköinen ja se oli loppuunmyyty. Popparit soittivat hyvin ja Sydney International Orchestra saundasi tosi komealle. Sovituksissa oli hyvin osattu hyödyntää isoa orkesteria. Myös Blasko hoiti tonttinsa kunnialla ja lauloi todella puhtaasti. Sääli, että biisimateriaali ei vaan mielestäni ollut riittävän hyvää. Kappaleet olivat melodioiltaan vähän mitäänsanomattomia ja tasapaksuja. Tämä vähän latisti tunnelmaa. Oli siellä joukossa kuitenkin muutama ihan kohtuullisen hyvä biisi, mutta kokonaisuus jäi vähän valjuksi -- Kunnes tuli aika viimeisen biisin. Ai vitsi, että oli makee! Alkoi iisisti ja kasvoi lopussa niin mahtipontiseen grande finaleen, että kylmiltä väreiltä ei voinut välttyä. En muista pitkään aikaan tai koskaan nähneeni mitään vastaavaa. Orkesteri tykitti täysiä ja poppari kaatoi tunnekuohuissaan pianojakkarankin ja soitti loput biisistä flyygeliä seisaaltaan. Blasko vaihtoi kepeän poppisaundin huikeeseen oopperalauluun. Tämän spektaakkelin jälkeen esiintyjät saivat valtaisat suosionosoitukset koko yleisön taputtaessa seisaaltaan. Tämä oli kyllä hieno päätös konsertille ja ylipäätään koko reissulle! Jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

Hostellilla tutustuin huonetovereinani olleisiin italiaanoon (en saanut nimestä selvää, enkä kehdannut kysyä uudestaan :), saksalaiseen Annaan sekä brittiläiseen Jakeen sekä Chrisiin. Kolme heistä oli working holiday visalla reissun päällä, osa lähdössä ja osa vasta tulleita. Ammatit laidasta laitaan; pankkivirkailija, puuseppä ja tarjoilija. Chris oli vaihto-opiskelija Sydneyn teknillisessä yliopistossa. Hengailin ja istuskelin iltaa silloin tällöin heidän kanssaan niitä näitä rupatellen ja biljardia pelaillen.

-----

Nyt sijaintina Sydney International Airport. Lento Guangzhouhun, josta Pariisin kautta Helsinkiin. Helsingistä Sas:n siivin kohti Rissalan kenttää, josta Jenni tulee minut hakemaan. Matka-aikaa en kehtaa edes kertoa, mutta perillä kotona ollaan kuitenkin torstai-iltana.

On ollut aivan upea reissu ja olen iloinen, että tämä onnistui tehdä. Australia on kiva maa. Kaksi kuukautta meni yllättävän nopeasti. Se on jo aika pitkä loma ja välillä tuli jopa koettua siitä huonoa omatuntoa ja tuntui, että kohta pitäisi jo päästä tekemään taas jotain "hyödyllistä". Onneksi pääsin noista ajatuksista eroon. Minä näen matkailun kyllä itsessään antoisana puuhana. Se on erillä tavalla hyödyllistä mitä esimerkiksi normaali työnteko. Silloin on aikaa ajatella rauhassa asioita. Tutkia, aistia ja sivistää itseään maailman ihmeellisyyksillä. Viettää vaikka koko päivä museossa tai puistossa seuraillen ihmisiä ja ihmetellen maailman menoa. Matkan varrella oppii tuntemaan uusia erilaisia ihmisiä, joilta jokaiselta oppii jotain uutta. Oma ajattelu avartuu ja muistaa taas arvostaa asioita, jotka oli jo melkein ehtinyt unohtaa.

Kiitos kaikille matkani aikani minua jeesanneille ystävällisille ihmisille. Kiitokset myös blogin seuraajille. Toivottavasti tästä on saanut edes jotain irti ja vaikka kipinän lähteä joku päivä tutustumaan Australiaan. Tämä on blogin viimeinen kirjoitus. Hyvää kevään alkua kaikille Suomeen ja kesän jatkoa Australiaan! :)

Koti, paras paikka maailmassa ♡

Now playing ..
     Mötley Crue - Home sweet home

Viikko pikkukylässä nimeltä Bright

Keskellä Victorian osavaltiota Great Alpine Roadin varrella on pieni lomakylä nimeltä Bright. Talvella tämä on ilmeisesti suosittu laskettelualue. Muuhun aikaan vuodesta mahdollisia aktiviteetteja ovat mm. patikointi, kalastus, pyöräily, golf yms. Ympärillä on kohtuu korkeita vuoria ja siellä täällä virtaa pieniä puroja ja jokia.

Olin etukäteen päättänyt, että voisin viettää yhden viikon paikallani rentoutuen ennen paluuta hektiseen Sydneyyn ja sitä myöten kotiin. No täällä se onnistui ihan hyvin. Majoituspaikassa on uima-allas, kylpylä, sauna ja koriskenttä. Jouduin viikon aikana muutamana päivänä rajoittamaan ulkoilua, kun aamulla herätessä pihalla oli aina sankka savu. Noin 50 kilometrin päässä täältä oli iso metsäpalo ja lisäksi toinen rintama syttyi 30 kilometrin päähän toiselle suunnalle. Näiltä kahdelta paloalueelta tännekin kulkeutui savua, mikä vaikutti lomasuunnitelmiin sen verran, että ulkona ei viitsinyt aamupäivisin kovin pitkiä aikoja viettää. Iltapäivisin savu yleensä vähän selkeni. Seurasin tilanteen kehittymistä netistä ja televisiosta sekä juttelin asiasta muiden lomalaisten kanssa. Tänne alueelle ei annettu mitään evakuoimiskäskyjä tai muita rajoituksia, joten suljin vain mökin ikkunat ja odottelin ilman selkenemistä.

Pohdin myös eri mahdollisuuksia kalastaa täällä. Omatoimisesti olisi helppo ostaa virveli, uistimet ja luvat kaupasta ja mennä jokivarteen viskeleen, mutta sitten kalastuksen jälkeen on vavasta päästävä jotenkin eroon eikä sitä oikein roskiinkaan viitsisi nakata saati raahata kotiin. Opastettu parin tunnin perhoaminen oli sen sijaan hinnaltaan n. 200 taalaa, joten aattelin että kalastellaanpa sitten kotona...

Jotta aika kuitenkin jotenkin tuli käytettyä hyödyksi, niin marssin eräänä päivänä paikalliseen kirjakauppaan ja kysyin myyjältä suosituksia australialaisista kirjaklassikoista, jotka jollain tavoin avaisivat myös maan historiaa. Täti löi käteen kirjan nimeltä a fortunate life, jonka on kirjoittanut A.B. Facey. On muuten todella hyvä kirja. Sijoittuu 1900-luvun alun läntiseen Australiaan, jolloin uudisraivaajat raivasivat itselleen peltotilkkuja ja perustivat maatiloja. Olenkin tässä viettänyt leppoisia lomapäiviä kirjaa lueskellen, musiikkia kuunnellen, ruokaa laitellen, uiden ja lenkkeillen yms. Saunassa on muuten yllättävän hyvät löylyt. Kieltotaulu on suomalaisittain huvittava, kun alle 16-vuotiailta sauna on kokonaan kielletty ja aikuisiakin kielletään olemaan saunassa enemmän kuin 15 minuuttia. Vaikutti siltä, että sauna ei kyllä kovin suosittu ollut. Ihmiset istuivat mieluummin porealtaassa. Itselle kyllä sauna sopi 37 helteilläkin uinnin jälkeen erittäin hyvin.

Muutoin aika on kulunut patikoiden sen minkä savulta on viitsinyt (ensimmäisinä parina päivänä savua ei ollut). Täällä on tosi kivoja polkuja jokien ja purojen varsilla. Patikoidessa näkee vaikka minkälaisia erikoisia lintuja, mm. useita erilaisia papukaijoja. Lisäksi yksi päivä bongasin toisen luonnonvaraisen possumin. Vieläkin joskus säikähtää, kun ihan vierestä lähtee joku isompi otus liikkeelle niin että lehdet vaan kahisevat. Eräs säikäyttäjä oli käsivarren paksuinen lisko. Käärmeitä en ole vielä nähnyt koko aikana (hyvä niin). Geokätköjäkin on löytynyt täällä ollessa jo puolen kymmentä. Mukavaa ajanvietettä sekin. Tänään pelasin myös 18 reikää golfia paikallisella golf-klubilla. Peli meni about bogey-tuplabogey tasoon, kunnes helteisen kierroksen lopussa vähän väsähti ja pakka hajosi. Ihan okei kierros kuitenkin. Kenttä oli tosi hyvässä kunnossa ja henkilökunta hyväntuulista.

Kävin myös parina iltana katselemassa paikallista musatarjontaa. Toisena iltana coveribändi veivasi rokkia ja poppia ja toisena iltana kitaraduo soitteli enempi singer-songwriter tyylistä taustamusaa. Se vähän ihmetyttää, kun joka bändissä tahtoo olla kaksi kitaristia, mutta kiipparistit loistavat poissaolollaan. Tuo coverirokkibändikin olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa, jos toisen kitaran paikalla olisi ollut asiansa osaava synavelho.

Huomenna matka jatkuu bussilla Wangarattaan, jossa yritän keksiä jotain tekemistä päiväksi, sikäli mikäli saan rinkan jonnekin jemmattua. Illalla hyppään yöjunaan kohti Sydneytä ja perillä olen seuraavana aamuna seitsemän kieppeillä. Toivottavasti samaan vaunuun ei eksy mitään huligaaneja ja saisi edes vähän nukuttua matkalla. :)

Hyvää ystävänpäivää!

Pohdiskelua yksin matkustamisesta

Yksin matkustamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Aloitetaan hyvistä. Kun reissaa yksin, on vapaa tekemään ihan mitä haluaa ja millä aikataululla vain. Aina kaveria ei ole edes mahdollista saada mukaan etenkin pitkille matkoille. Lisäksi väitän, että yksin matkatessa tutustuu paljon helpommin uusiin ihmisiin, kuin jos mukana olisi tuttu kaveri/kumppani kotoa. Väitettä, että maailmalla ihmiset tulevat avoimemmin juttelemaan kanssasi en täysin allekirjoita. Kyllä täällä aika yksin saa olla, jos ei ole yhtään oma-aloitteinen ja lähesty ihmisiä. Suurin osa tällä reissuilla luoduista kontakteista on muodostunut nimenomaan omasta aloitteesta. Toki poikkeuksiakin on. Mutta jos luulee, että riittää että vaan menee hostellin yleisiin tiloihin istuskelemaan ja odottelemaan, että joku tulee juttelemaan niin aika väärässä on. Tässäkin asiassa on kuitenkin poikkeuksia. Uskoisin, että näpsäkän näköiset mimmit saavat helpommin juttuseuraa ilman suuria ponnistuksia kuin perusjantterit. Niinhän se on kaikkialla maailmassa.

Yksin matkustaessa on vapaa valitsemaan seuransa, jos seuraa haluaa. Voi viettää muutaman päivän matkaten satunnaisen tuttavuuden kanssa, jonka jälkeen kumpikin jatkaa matkaansa. Tämä luo todella vapaan fiiliksen. Tietää, että ei tarvitse koko reissua olla yhden henkilön seurassa vaan on vapaa menemään ja tulemaan kuinka haluaa. Joskus voi myös käydä niin, että aiemmin tavatut reissarit kävelevät uudestaan vastaan yllättäen, niin kuin minulle kävi ranskalaisen pariskunnan kanssa. Kun on avoimin mielin matkassa, niin yksin matkatessa voi ajautua mitä mielenkiintoisimpiin tilanteisiin ja niihin on myös helppo lähteä mukaan, kun suunnitelman muutosta ei tarvitse ensin hyväksyttää kaverilla. Hostellit on hyviä paikkoja tutustua muihin reissareihin ja aika helpolla niistä löytää ainakin vähäksi aikaa juttuseuraa. Joskus tarvitsee myös vähän tuuria, että sattuu hyvien tyyppien kanssa samaan huoneeseen. Toisaalta joskus hostelleissa voi olla hetkittäin aika hukassa. Satuin Melbournessa 8 hengen dormiin, jonka kaikki muut tyypit tunsivat jo ennestään toisensa, kun olivat majoittuneet siellä jo ties kuinka kauan. Oli hetken aikaa todella ulkopuolinen olo ja ahdisti ihan hulluna. Tunnelma kuitenkin vapautui ja olo helpottui kun huonetoverit pyysivät minutkin mukaan vapaa-ajan aktiviteetteihinsa ja loppujen lopuksi positiiviset fiilikset jäi siitäkin paikasta.

Yksi hyvä asia yksin matkustamisessa on ehdottomasti kielitaidon karttuminen. Englantia joutuu käyttämään kaikissa sosiaalisissa tilanteissa, eikä Suomea tule puhuttua muuta kuin Skypen kautta. Tällöin aika nopeasti virittyy englannin aaltopituudelle ja puhumisesta tulee paljon luontevampaa. Eräänä iltana väsyneenä huomasin automaattisesti aloittavani viestin kirjoittamisen Jennille englanniksi, kun takana oli koko päivä kommunikoimista englanniksi. Tässä 7 viikon aikana olenkin huomannut kielitaidon parantuneen selkeästi. Sekä puhumisen että kuullun ymmärtämisen myötä. Jo pelkästään se tekee reissusta tekemisen arvoisen kaikesta muusta puhumattakaan. Suomalaisen kaverin kanssa matkustaessa sitä helposti unohtaa ulkomaailman ja juttelee vain suomeksi kaverinsa kanssa, eikä tarvetta tutustua uusiin ihmisiin sillä tavalla ole kuin yksin matkatessa.

Kun huomaa selviävänsä maailmalla yksin ja viihtyvänsä uudessa ympäristössä, tulee siitä kieltämättä hyvä fiilis. Kaikki uudet tuttavuudet, asioiden järjestely, ongelmatilanteiden ratkaisu ja omin päin löydetyt hienot paikat ja elämykset luovat onnistumisen tunnetta. Ja esimerkiksi pitkä junamatka omien ajatusten parissa on todella mukava kokemus. Välillä voi kuunnella vähän musiikkia kuulokkeilla ja seurata vain kuinka maisemat vaihtuvat. Todella rentouttavaa. Yksin matkatessa ei ole myöskään kenellekään tilivelvollinen, jos haluaakin nähtävyydestä toiseen kaahailun sijasta joskus viettää vaikka koko päivän lukien kirjaa. On aikaa ajatella asioita ja sitä, mikä tässä elämässä on tärkeää.

Mutta on yksin matkustamisessa huonojakin puolia. Minulle ei ole onneksi sattunut, mutta olen kuullut, että kaikenlaisten pahojen vastoinkäymisten kokeminen ypöyksin kaukana kotoa on todella raskasta. Esimerkiksi ryöstön kohteeksi joutuminen tai paha sairastuminen. Tällöin sitä varmasti toivoisi olevansa kotona enemmän kuin mitään muuta. Lisäksi kaikenlainen perussäätäminen on työläämpää. Matkustuspäivinä joutuu koko ajan olemaan naimisissa rinkan ja olkalaukun kanssa niin kuin armeijassa rynkyn kanssa konsanaan. Menit sitten vessaan tai juna-aseman lipputiskille, niin kaikkia kamoja on koko ajan pidettävä silmällä. Onneksi tämä ongelma esiintyy lähinnä matkustuspäivinä. Normaalisti rinkka köllöttää hostellilla, kun päivällä mukana on vaan olkalaukku, jota on helppo kuljettaa mukana minne vain. Lisäksi esim. auton vuokraaminen ei yksin matkatessa tunnu oikein mielekkäältä puuhalta jo pelkästään yhtä ihmistä kohden muodostuvien kohtuullisen korkeiden kustannusten takia.

Mielestäni huonoin puoli yksin matkustamisessa on kuitenkin ajoittainen yksinäisyys sekä se, että koko reissukokemusta ei voi jakaa jonkun toisen kanssa. Olen tästä asiasta keskustellut myös muutaman muun matkalla tapaamani lonely riderin kanssa ja heillä oli myös samat ajatukset asiasta. Jos päättää lähteä matkalle yksin, on osattava myös olla ajoittain yksin. Vaikka hostellilta todennäköisesti löytää ainakin puolesta tunnista aina useiksi päiviksi seuraa, niin välillä on päiviä, jolloin voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Joskus jonkun upean kokemuksen tai näköalan kohdatessaan saattaa harmitella, että voi kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa kokemus. Lisäksi olen huomannut, että yksin matkatessa jotkut kokemukset jäävät yksikseen tekemättä. Esimerkiksi ei yksin viitsi hypätä benji-hyppyä, mutta kaverin kanssa sen voisi hyvinkin tehdä, kun on mukana joku jolle kertoa tuoreet fiilikset hypyn jälkeen.

Yhdeksän yön kuluttua matkaan Sydneyn lentoasemalle ja sitä myöten kotiin. Tässä vaiheessa voi jo todeta, että reissu on ollut erittäin onnistunut ja se onnistui tehdä aivan hyvin yksinkin. Tilannetta helpotti myös se, että vietin yli pari viikkoa sukulaisteni seurassa ja muutenkin olen ollut onnekas kun olen erinäisten sattumusten kautta tavannut monenlaisia ihmisiä. Ja välillä olen myös oikein nauttinut pelkkien omien ajatusten seurassa olemisesta. En usko, että kuitenkaan jatkossa teen yhtä pitkää reissua yksikseni. Etenkin kaksi kuukautta vähän hankalammassa matkustusmaassa kuten vaikka Intiassa tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. En edes usko, että minulla on jatkossa mahdollista kovin helposti olla 2kk reissussa, kun kotosallakin on kaikenlaista mielekästä ja mukavaa tekemistä. Tämä pätkä tulikin kyllä erinomaiseen saumaan. Mikseipä lyhyempi reissu yksinkin voisi joskus tulla kyseeseen. En sulje sitä ajatusta ollenkaan pois. Todennäköisempää on kuitenkin, että jatkossa reissaus tapahtunee joko Jennin tai kavereiden kanssa.

Enemmän yhteenvetoa reissusta ja tavoitteiden toteutumisesta vähän myöhemmin. Tässä oli vain pohdintaa nimenomaan yksinreissaamisen näkökulmasta.

Purjehtimassa!

Eräs pikkuserkkuni ja hänen tyttöystävänsä asuvat reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Hobartista etelään. He kutsuivat minut kanssaan purjehtimaan pariksi päivää Tasmanian merialueelle. En ole ikinä ennen ollut purjehtimassa ja oli jälleen mukava päästä tutustumaan uusiin Australian sukulaisiini. On hienoa kun sukua on ympäri palloa ja kun avoimin mielin ja luontaisen ystävällisellä asenteella suhtautuu asioihin, on maailmalla helppo olla ja tutustua ja tulla juttuun ihmisten kanssa.

Pakkasin jälleen koko reissuomaisuuteni rinkkaan ja hyppäsin aamulla Hobartissa bussiin. Matkasin Oyster Cove nimiseen paikkaan, jossa pikkuserkkuni ja puolisonsa purjevene oli ankkuroituna. Se oli todella kaunis, 20 vuotta vanha uniikki puinen purjevene. Paikallinen seppä oli sen rakentanut 3 vuoden ja noin 3000 työtunnin aikana ja se oli suunniteltu niin, että sillä oli mahdollista ylittää valtameriä ja matkata vaikka aina Eurooppaan asti. 7,4 metriä pitkä, puun värinen, yksi iso masto ja purjeet myös edessä ja takana. Kajuutassa pystyi nukkumaan ja laittamaan ruokaa. Kannella oli pieni sympaattinen dinghy -soutuvene, jolla veneelle pystyi soutamaan rannasta käsin. Kerrassaan upea vene ja se keräsi ansaitusti kysymyksiä ja kehuja myös muilta ohikulkevilta seiloreilta satamissa. Itselläkin venekuume taas pomppasi pari astetta ylöspäin. Toki Iisalmen vesillä ei purkkarille liene paljon käyttöä (eikä itsellä riitä osaamistakaan), mutta toivottavasti ensi kesänä olisi mahdollisuus investoida vähän pienempään moottorikäyttöiseen jollaan.. Katsotaan.

Purjehdimme kolmistaan kohti Bruny Islandia. Ilma oli aurinkoinen, mutta tuulen nopeus vaihteli. Osan matkaa pystyimme matkaamaan energiatehokkaasti pelkästään purjeiden voimin, mutta osan matkaa apuna käytettiin veneen moottoria, "Motorsailing". Pelkkien purjeiden varassa matkaaminen oli todella leppoista puuhaa. Niin hiljaista kun moottori ei surrannut ja ainoastaan tuulen ja aaltojen äänet olivat läsnä. Purjeet eivät läpättäneet ollenkaan, kun ne olivat suunnattu oikein. Matkalla näimme pari hyljettä sekä merikotkan. Toisena päivänä meressä ui myös valtavan iso stingray eli keihäsrausku. Häijyn näköinen otus, joka liikkui nopeasti vedessä. Moinen rausku koitui aikoinaan Steve Irvinen kohtaloksi. Jos oikein hyvä tuuri olisi ollut, niin olisimme saattaneet nähdä delfiineitä ja jopa valaita, mutta tällä kertaa niitä ei näkynyt.

Lounastimme matkalla pienessä poukamassa ja illan suussa saavuimme perille erään hiekkarannan äärelle. Illallinen rantahietikolla, jonka jälkeen tähtien katselua ja pikku hiljaa unta palloon. Minä nukuin teltassa kun pikkuserkkuni ja puolisonsa nukkuivat purjeveneessä. Meren rannalla ja maailman laidalla teltassa nukkuminen pilvettömän taivaan alla vastasi kokemuksena talvella laavussa yöpymistä. Täysin erilainen ympäristö, mutta jotain niin kovin samanlaista siinä oli. Hyvä fiilis!

Aamiainen biitsillä, jonka jälkeen patikkaretki saarella. Erään mäen huipulta avautui näkymä eteläiselle valtamerelle. Sinne päin matkattaessa seuraava paikka olisi Etelämanner. Tämä taisi myös olla matkani kaukaisin piste kotoa. Alue oli kansallispuistoa, karun kaunista seutua ja Tasmanian ilmasto näytti parhaat puolensa. Aurinkoisena aamupäivänä maisemat merelle olivat tosi hienot. Iltapäivällä purjehdittiin takaisin lähtöpisteeseen. Matkalla pysähdyttiin uimassa ja seurattiin myös muita merellä matkanneita purjeveneitä. Oli todella upeat kaksi päivää purjehtimassa. Oli erittäin mukava tutustua ja jutella kaiken maailman asioista pikkuserkkuni ja hänen puolisonsa kanssa, jotka järjestivät tämän kaiken. Kiitokset heille!

Viimeinen päivä Tasmaniassa kuluu perus reissukuosituksia tehdessä, matkalippuja varatessa yms ja muutaman paikankin voisi yrittää vielä ehtiä käydä katsomassa. Huomenna on matkustuspäivä. Aamulla aikainen lento nro 7/11 kohti Melbournea, josta junalla Wangarattaan ja sieltä bussilla pikkukylään nimeltä Bright. Siellä on etukäteen varattuna ihan oikea lomamajoitus ja tauko hostellielämästä tulee kyllä ihan hyvään saumaan. Hostelleissa majoittumisessa todella on yksin matkatessa puolensa, mutta välillä on oikein rentouttavaa olla ihan omissa oloissaankin hetken.

Reissututtavuuksia panimokierroksella

Ajattelin, että olisi kiva tutustua paikalliseen olutpanimoon, joten suuntasin kohti Tasmanian vanhinta panimoa eli Cascade breweryä. Varasin paikan opastetulta kierrokselta. Odottelin kierroksen alkua, kun huomasin että paikalle saapui myös tuttu ranskalainen, tällä hetkellä Uusi Kaledoniassa asuva pariskunta eli Edward ja Celena. Tutustuin heihin pari viikkoa sitten Melbournessa kun majoituimme samassa huoneessa. Tiesin, että hekin olivat tulossa Tasmaniaan, mutta oli kyllä todellinen yhteensattuma että törmäsimme vielä uudestaan. Siinä vaihdoimme reissukuulumisia kahvikupposen ääressä ja loppujen lopuksi vietimme koko iltapäivän samassa porukassa. He olivat menossa panimokierroksen jälkeen takaisin keskustaan tutustumaan paikalliseen viskimerkkiin (itse tislaamo sijaitsi toisaalla) ja kysyivät haluaisinko liittyä heidän seuraansa. No mikäpä jottei. Olen viime päivät pitänyt omat aikatauluni aika joustavina ja muutos iltapäivän suunnitelmiin oli helppo järjestää.

Molempiin kierroksiin kuului myös tehtaiden tuotoksien maisteluosuus, joten iltapäivä kului leppoisissa merkeissä. Oli itse asiassa oikein mielenkiintoista tutustua Cascade breweryn toimintaan. Opas oli hyvä ja puhui selkeää englantia. Paljon mielenkiintoisia tarinoita liittyi tehtaan historiaan. Se oli mm. palanut maan tasalle vuonna -67 pahojen metsäpalojen aikaan. Itse oluen valmistustekniikka oli minulle sinällään jo ennestään tuttu. Sehän on maailman vanhinta prosessitekniikkaa. Viskikierros ei sisältänyt niin paljon historiatietoa, vaan siinä keskityttiin enemmän viskin valmistuksen nikseihin ja siihen mistä eri maut tulevat. Edwardin kanssa oli mukava vertailla, mitä makuja tisleestä erotti ja ainakin aprikoosi, kahvi, makeus sekä lievä savu oli tunnistettavissa. Vaihdoimme myös Edwardin ja Celenan kanssa yhteystietoja, jos joskus maailmassa vielä törmäillään joko Uusi Kaledoniassa, Ranskassa tai Suomessa. Oli kyllä mukava tavata heidät.

Salamanca market ja MONA

Hobartissa pidetään joka lauantai Salamancan alueella isot markkinat, joten sinnepä minäkin sitten suuntasin. Tässä vaiheessa reissua voi jo ostaa vähän tuliaisia kotiin tuomisiksi ja jotain sieltä löytyikin. Logistisesti alue oli aika näppärä kiertää. Kojut oli kasattu kaikki saman kadun varrelle kahdelle käytävälle, joten perinteisten torimarkkinoiden tyyppiseltä haahuilulta vältyttiin. Lisäksi alueella oli siellä täällä useita erilaisia katusoittoryhmiä elävöittämässä markkinatunnelmaa. Oli perinteisiä trubaduureja, puhallinsoittajia, folk-musiikkia soittava trio sekä kolmen nuoren jannun muodostama rumpu-basso-kitara reggaebändi. Hyvä meininki! Vastaavan soisi yleistyvän Suomessakin.

Parta on ollut viimeiset pari viikkoa ajamatta ja sunnuntaiaamulla peiliin katsoessa totesin, että nyt on sopiva habitus lähteä fiilistelemään päiväksi taidemuseoon. Kohteeksi siis Hobartin ylpeys, Museum of old and new art eli MONA. Sydneyssä tapaamani Adam suositteli erityisesti tätä museota ja onpa sen kohdalla Lonely planetissakin "Top choice" - symboli. Museoon voi mennä lautalla, bussilla, omalla autolla tai satamasta voi vuokrata myös pyörän. Minä valitsin lauttakyydin. Matka kesti puolisen tuntia ja henkilökunta samalla selosti satama-alueen historiaa ja että mikä mikin paikka on. Satamassa sijaitsi esimerkiksi kohtuullisen iso sinkkijalostamo.

Museo oli arkkitehtuuriltaan hieno ja taideteoksia oli useassa eri kerroksessa. Sisäänpääsymaksuun kuului Applen audiolaitteet, joilla teoksista sai lukea tai kuunnella lisätietoja. Itse olen tämän suhteen perinteisen tyylin ystävä ja olisin paljon mieluummin lukenut teoksista lisätietoja seinältä kuin Ipodin näytöltä. Itse museo oli ennakkohypetykseen nähden pienoinen pettymys. Etenkin kun henkilökohtaisesti en ole mikään suurin modernin taiteen ystävä. Olisin toivonut, että museossa olisi ollut enemmän perinteistä taidetta, mutta moderni taide oli selkeästi pääosassa. Oli siellä kuitenkin erittäin vaikuttavia teoksia joukossa, mutta myös aika paljon sellaista taidetta, josta en kyllä saanut mitään irti.

Museon ulkolavalla oli kuitenkin sunnuntaijazzit ja siellä soitti trio kitaraa, läskibassoa ja rumpuja. Tätä taidetta ymmärsin jo paljon paremmin! Bändin soittoa oli itse asiassa oikein mielenkiintoista kuunnella. Bändi soitti perinteisiä jazz-standardeja sekä dynamiikaltaan vaihtelevaa fuusiota (?). Oli muuten toinen kerta tällä reissulla, kun kuulin All of men. Lisäksi bändi soitti oikein mainion version toisesta klassikosta All the things you are. Paikka oli iso nurmikenttä, jonne oli roijattu kasa säkkituoleja. Siinäpä se aurinkoinen iltapäivä mukavasti vierähtikin.

Paluumatkalla lautalla kuulin jälleen tutun kuuloista puhetta. Lyöttäydyin huvikseni seuraan ja tutustuin suomalaiseen mieheen ja naiseen, joista mies asui Tukholmassa ja nainen Hobartissa. Mies sanoi matkustavansa puolet vuodesta ja tekevänsä töitä loput. Oli juuri ollut kaksi kuukautta vaeltamassa Uudessa-Seelannissa ja oli nyt haikein mielin palaamassa kotiin. "Travelling alone is my privilege" oli hänen mottonsa ja siksipä tuntui arvostavan myös minun tyyliä matkailla. Okei, hyvät ja huonot puolensa kummassakin tavassa.. Tästä voisi tarinoida lisää myöhemmin. Tässäpä joitain viime aikojen tapahtumia. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan... :)

Tasmania Road Trip

Keskiviikkoaamuna vuokrattiin Artturin kanssa kolmeksi päivää auto Hertziltä ja lähdettiin tutkimaan miltä Tasmania näyttää Hobartin ulkopuolella. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Hobartista kohti länsirannikkoa ja pikkukylää nimeltä Strahan, jossa myös yövyttiin. Matkalla maisemat muuttuivat useaan otteeseen. Lähellä Hobartia oli erittäin kuivaa, mutta pohjoiseen mennessä saari alkoi näyttää vehreämpää puoltaan. Maisemat vaihtuivat avarista vuoristomaisemista tiheisiin metsiin. Tiet olivat paikoin erittäin mutkaisia, mutta pääsääntöisesti kuitenkin hyvässä kunnossa. Matkan varrella pysähdeltiin siellä täällä ja tehtiin lyhyitä maisemakävelyjä. Pikkuisia kenguruja (wallabeja) ja joitain piikkisiä otuksia näkyi teiden varsilla ja cockatooiden lisäksi myös joitain erikoisempia lintuja. Pitää jossain välissä selvittää lintukirjoista tarkemmin, että mitä ne mahtoivat olla.

Strahanista matkaa jatkettiin Cradle mountainsin kautta kohti Launcestonia. Cradle mountains on kansallipuistoalue, jossa on vaellusreittejä joka lähtöön. Sieltä myös alkaa maailmankuulu Overland track vallusreitti, joka on 85 km pitkä ja yksi maailman suosituimmista vaellusreiteistä. Sen vaeltaminen kestää noin 6 päivää. Selvittelin etukäteen mahdollisuuksia tehdä tämä vaellus, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että tähän aikaan vuodesta reitille on jo hyvissä ajoin buukattu maksimimäärä vaeltajia, eli noin 35 vaeltajaa aloittaa vaelluksen per päivä. Lisäksi ulkomailla vaellus on vähän eri asia kuin kotisuomessa, kun täällä minulla ei ole mukana kunnon eräkamppeita. Sää vuorilla on jopa kesäaikaan arvaamaton ja aurinkorasvan ja shortsit voi joutua hetkessä vaihtamaan lämpimiin sateenkestäviin vaatteisiin. Siksipä olisi pitänyt melkein osallistua järjestetylle vaellukselle, joka sisältää varusteet. Hinnat ovat kuitenkin kohtuu överillä tasolla kun vaelluspaketista olisi pitänyt eräänkin firman sivujen mukaan maksaa n. 1900 dollaria. Ja eipä siellä tosiaan tilaakaan olisi ollut. Meillä sattui Cradle mountainille mennessä harmiksemme tosi sateinen päivä. Kaikki vuoret olivat pilvien peitossa eikä juuri tehnyt mieli lähteä rämpimään. Etenkin kun lyhyistäkin vaelluksista piti maksaa 16,5 taalan arvoinen päiväpassi. Minusta tuo on vähän erikoista, että kansallispuistossa vaeltamisesta pitää maksaa. Tässä suhteessa Suomessa homma pelittää kyllä erinomaisen hyvin, kun rahoitus puistojen ylläpitoon tulee valtiolta ja vaeltaminen ja telttailu alueilla on ilmaista. Tyydyttiin siis vain tutkimaan sisätiloissa infotauluja alueesta, jonka jälkeen jatkettiin matkaa.

Launceston on Tasmanian toiseksi suurin kaupunki ja ensituntuman perusteella kohtuullisen viihtyisä sellainen. Käytiin katsomassa yhtä aika makeeta koski- tai vuonopaikkaa, jonka ympärille oli rakennettu kaupungin leikkikenttä ulkouima-altaineen sekä riippusiltoineen ja kävelyreitteineen. Iltasella käytiin paikallisessa pubissa syömässä, jossa oli myös ihan kohtalainen kitara-laatikkorumpu duo soittamassa. Erikoisin veto taisi olla funkiksi kääntynyt versio ruotsalaisen Ace of Basen klassikosta All that she wants.

Kolmantena päivänä ajeltiin Launcestonista itärannikolle Swanseaan, josta meren rantaa pitkin takaisin Hobartiin. Matkamittariin kertyi kilometrejä kolmen päivän aikana aika tarkkaan 1000. Kelit olivat koko ajan hyvin vaihtelevat. Välillä aurinko paistoi, mutta sitten yhtäkkiä esimerkiksi Mount Wellingtonilla ollessamme alkoikin sataa lunta(!) ja räntää ja lämpötila tipahti auton mittarin mukaan 3 celsiusasteeseen. Yleisesti ottaen sää tuntui olevan kuin Suomessa kesällä. Saimme mielestäni aika hyvän kokonaiskuvan Tasmanian luonnosta ja erilaisista maisemista. Oli mukava nähdä maaseutua ja niittyalueita, joissa laidunsi yllättävän paljon karjaa ja lampaita. Paikoitellen maisemat eivät mielestäni kovinkaan paljon poikenneet Pohjois-Norjan vastaavista.

Arthurin kanssa tultiin hyvin juttuun ja juteltiin siinä kolmen päivän aikana vaikka mistä. Hän oli innokas jääkiekkofani ja puhuttiin aika paljon NHL:stä, MM-kisoista ja ylipäätään Suomen ja Kanadan jääkiekkokulttuurien eroista. Kuunneltiin myös aika paljon kanadalaista musaa matkalla. Tein joitain hyviä löytöjä ja pistin nimet muistiin. Itsekin pistin vaihdossa autostereoihin joitain suomalaisia klassikoita soimaan, vaikka eipä niistä kieltä ymmärtämätön saa kaikkea irti. Mutta onhan meillä onneksi myös paljon hyvää englanninkielistä musaa. Uskoakseni molemmat opimme aika paljon toistemme kotimaista reissun aikana. :)

Nyt olen takaisin Hobartissa ja Tasmaniassa on tarkoitus viettää vielä lähes viikko. Tässä ensin vähän palautumista road tripistä, jonka jälkeen tarkoituksena on suunnitella tekemistä loppuajalle. Tykkäsin hostellista, jossa olin alkuviikon. Siispä helpotin omaa säätämistä ja varasin muutamaksi päiväksi majoituksen samasta paikasta.

Hobart

Pari päivää Tasmaniassa ja Hobartissa on takana. Hobart on aika sympaattisen oloinen pikkukaupunki meren ja vuoren välissä. Kovin kansoitetun Melbournen jälkeen varsin leppoisa olla välillä vähän hiljaisemmassa paikassa. Ihmiset tuntuvat olevan taas kertaluokkaa avuliaampia ja ystävällisempiä. Onneksi myös hostellivalinta osui nappiin. Vaikka St Kildan Base backpackerissa olikin puolensa niin aika lailla kodikkaampi on tämä Hobart's hostel.

Tuossa ihan kaupungin kupeessa on n. 1200 metriä korkea vuori nimeltä Mount Wellington. Lähdin yhtenä aamuna bussipysäkille tarkoituksena mennä bussilla Fern tree nimiseen paikkaan, josta alkavat vaellusreitit vuorelle. Tapasin sattumalta bussipysäkillä erään ruotsalaisen naisen, jolla oli sama suunta. Hän tunnisti minut suomalaiseksi jo parin englanniksi vaihdetun lauseen jälkeen aksentin perusteella. Tultiin hyvin juttuun ja vaellettiinkin sitten koko päivä yhdessä. Hän puhui todella hyvää englantia ja oli oikein mukava vaihtaa ajatuksia mm. yksin matkustamisesta sekä monista muista asioista. Yhteensä 4,5 tunnin vaelluksen aikana kilometrejä kertyi noin 12. Ylhäältä vuorelta oli komeat näkymät kaupunkiin ja merelle. Päivä oli aurinkoinen, joten näkyvyys oli hyvä. Lämpöasteita alhaalla oli ehkä noin 24, mutta vuoren huipulla oli luonnollisesti viileämpää. Patikkapolku oli vaihteleva ja sisälsi niin kivikkoa, vehreitä ja karuja alueita, isoja kalliolohkareita sekä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Vuoren huipulla oli yllättävän paljon kasvillisuutta ja valkoiset kukkameret kuhisivat ampiaisia. Onneksi eivät olleet kuitenkaan aggressiivia ja ilman pistoksia selvittiin. Löysimme myös yhden geokätkön vuoren huipulta. Teki hyvää vähän reippailla taasen. Tuolla vuoren kupeessa on useita eri reittejä. Näyttää siltä, että minulla on ensi viikolla vielä hyvin aikaa täällä tehdä kaikenlaista, joten voi hyvinkin olla että vietän vuorella toisenkin päivän patikoiden.

Tapasin tosiaan Melbournessa hostellissa pikaisesti kanadalaisen Arthurin, joka oli myös tulossa Tasmaniaan. Vaihdettiin parit sähköpostiviestit ja selvisi, että hän oli sattumalta varannut majoituksen samasta hostellista kuin minäkin. No, tässä ollaan nyt hiottu suunnitelmaa Tasmanian road trippiä varten pari päivää. Huomenna startataan vuokra-auto aamulla ja otetaan suunnaksi länsirannikko ja Strahan. Sinne on noin 4-5 tunnin ajomatka. Se on muuten hassua, kun Australiassa ajomatkat mitataan tunneissa, ei kilometreissä kuten Suomessa. Matkalla on tarkoitus pysähtyä mielenkiintoisissa paikoissa siellä täällä; kansallispuistoissa, vuorien laidoilla, vesiputouksilla ja muissa sen sellaisissa paikoissa. Seuraavana päivänä matkuu jatkuu pohjoisrannikolle, jossa yövytään mahdollisesti Launcestonissa tai siellä päin. Perjantaina paluu itärannikon kautta takaisin Hobartiin, josta Arthur lentää takaisin Melbourneen ja siitä pikku hiljaa Sydneyn kautta Vancouveriin ja kotiinsa Torontoon. Mielenkiinnolla odotan millainen saarikierros tulee olemaan seuraavan muutaman päivän aikana. Joskus näköjään matkasuunnitelmat luonnistuvat melkein itsestään ja matkaseuraakin löytyy. Tarvitsee vaan vähän omaa aktivisuutta ja myös tuuria, että tapaa samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Täytyy kyllä kiittää onnea siitä, että säiden suhteen olen ollut koko reissun ajan oikeissa paikoissa. Sydneyssä oli mainiot kesäkelit ja vältin viikko lähtöni jälkeen olleen ennätyshelteen (45,9C). Queenslandissa oli sadekausi viivästynyt eikä koko aikana satanut kuin yhtenä päivänä. Nyt Queenslandissa on tiet poikki, tulvia joka puolella ja ilmeisesti jonkin asteen syklonikin on iskenyt tai uhkaa iskeä rannikolle. Tasmaniassa oli muutama viikko sitten vuosikymmenien tulipalot ja nyt tilanne on rauhoittunut. Victoriassakin tilanne alkaa kaiketi olla hallinnassa. Hyvä juttu, kun tarkoitus on matkustaa osavaltion halki parin viikon päästä. On tämä kyllä säiden suhteen vastakohtien maa.

St Kilda

Apollo Baysta matkasin takaisin Melbournen Southern cross rautatieasemalle ja siitä sitten ratikalla kohti kaupunginosaa nimeltä St Kilda. Olin kuullut paristakin eri lähteestä, että St Kildassa voi olla vaarallista liikkua yksin pimeällä ja muutenkin saattaa olla vähän epämääräisiä seutuja. Reissun varrella olin jutellut kuitenkin kahden syntyperäisen melbournelaisen kanssa ja molemmat totesivat, että ei mitään hätää; alue on tosi makee, backpackereiden suosiossa, paljon livemusiikkia ja muutenkin mielenkiintoinen lähiö. Lisäksi Melbournen keskusta tuntui olevan aika pitkälti täynnä ostoskeskuksia ja toimistorakennuksia, joten päätin että käydäänpä vaihteeksi katsomassa miltä lähiö näyttää. Ratikkasysteemi täällä ei ole kovinkaan käyttäjäystävällinen. Pitkin hampain ostin 6 taalaa maksavan (ei palautettavan) kortin ja latasin sitä minimisummalla eli 7 $ lla. Yhden matkan hinta oli siis 13 dollaria, jos ei useammalle matkalle ollut tarvetta. No viikonlopun edetessä tuli kuitenkin sitten liikuttua ratikalla monta kertaa että eipä ne pennoset sitten hukkaan menneetkään.

Majoituin base backbackers hostellissa, joka oli kyllä ihan viihtyisä ja siisti paikka, mutta samalla armoton bileluola. Olin 8 hengen dormissa, jossa suurin osa kanssamatkaajista koostui brittiläisistä working holiday tyypeistä, joiden kanssa tulin kuin tulinkin sitten alkuvaikeuksien jälkeen ihan hyvin juttuun ja  loppujen lopuksi vietettiinkin meren rannalla iltaa ihan leppoisissa tunnelmissa. Aamuisin kyllä kieltämättä vähän ahdisti herätä siitä mörskästä, kun koko mökki oli niin kuin pommin jäljiltä ja täynnä kaikkien romuja pitkin poikin. Aika nopeasti siitä sitten siirryinkin väljemmille vesille yleisiin tiloihin.

Minulla oli Suomesta tullessani mukana kaksi geokätköreissaajaa, travel bugia. Molemmissa tageissa roikkui formula-auto kiinni ja esineiden oli tarkoitus kiertää kilparatoja ympäri maailman. Lähdin lenkille eräänä iltana ja koppasin bugit ja gepsin mukaan. Parin kilsan päässä hostellista oli Albert Park niminen puistoalue, jonka läpi Melbournen F1-rata kulkee. Siellä oli formula-aiheinen purkki piilossa, joka löytyikin näppärästi ja asetin bugit sinne. Mission completed. Pitää maaliskuussa seurata tv:stä kisatunnelmia, jos tuttuja mutkia osuu kuviin.

Samaan aikaan Melbournessa oli reissaamassa eräs tuttavani, joka majoittui veljensä ja hänen tyttöystävänsä luona. Vietettiin porukalla aikaa mm. kaupungilla kulkien. Kävimme myös eräänä iltana katsomassa St Kilda pierin aallonmurtajalla asustelevia pingviinejä. Aallonmurtajan rantakivikoissa ja lähistöllä asustelee yhteensä 1000 yksilön pingviiniyhdyskunta. Pingviinit ovat lajiltaan kaikkein pienimpiä, keskipituus on 33 cm. Ne tapaavat tulla esiin auringon laskiessa ja eivät juurikaan tunnu välittävän ihmisistä. Näimme alueella useita pikkupingviinejä uimassa ja tepastelemassa kävelypolulla. Paikalla oli vapaaehtoistyöntekijöitä näyttämässä punaisilla taskulampuilla valoa. Salamavaloa ei saanut käyttää kuvatessa ollenkaan. Tämä oli kyllä kiva kokemus, sympaattisen oloisen otuksia olivat. :)

Australia day on täällä vähän niin kuin itsenäisyyspäivä meillä. Sitä vietetään 26.1 eli samaisena päivänä, kun vuonna 1788 eurooppalaiset rantautuivat Port Jacksoniin lähellä Sydneytä. Australia on siis kohtuullisen nuori maa, kun kaupungit ja sivilisaatio on kehittynyt vain reilun parinsadan viime vuoden aikana. Toki ennen sitä alueella on asunut alkuperäisasukkaita eli aboriginaaleja. Suuntasin Australia dayn aluksi keskustaan erääseen puistoon. Siellä soitti ilmaiskonsertissa jokin paikallinen jazz-kvartetti. Nokkamiehenä toimi ilmeisesti jokin kuuluisakin jazz-trumpetisti, joka konsertin aikana soitti pääinstrumenttinsa lisäksi sujuvasti myös pianoa, saksofonia ja pasuunaa. Mieleen jäi erityisesti eräs suosikkini, jazz standardi nimeltä all of me ja siihen soitettu aivan uskomattoman hieno saksofonisoolo. En tiedä oliko se osittain sävelletty vai kokonaan hatusta vedetty pätkä, mutta todella hienosti kasvoi alusta loppuun ja vaikka sisälsikin nopeita juttuja niin tarpeettomilta tilutuksilta kuitenkin vältyttiin. Konsertti huipentui Australian ilmavoimien 6 lentokoneen muodostelmalentoihin puistoalueen yli, jota paikalle saapunut luutnantti ansiokkaasti selosti. Loppupäivän hengailin suomalaisten tuttavieni kanssa puistoalueella. Katsottiin myös heidän kerrostaloasuntonsa katolta iltasella Australia dayn huipennuksena ollut keskustan ilotulitus. Ei toki ollut ihan samaa luokkaa kuin uuden vuoden rähinät Sydneyssä, mutta yllättävän pitkä kuitenkin ja sisälsi monenlaisia pommeja. Ihan kiva sitä oli seurata samalla nähden kaupungin iltavalaistus. Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava päivä!

Käytiin myös tuttavani kanssa eräs ilta katsastamassa St Kildan livemusatarjonta. Eksyttiin paikkaan nimeltä Espy, jossa oli bändilavat kolmessa eri tilassa ja jokaisella lavalla soitti illan aikana useampi bändi. Erityisesti mieleen jäi eräs punk-rock bändi, joka oli varmaan ottanut vaikutteita Danko Jonesista, Billy Talentista ja sekoitti siihen omaa rähjäistä punk-otettaan. Rumpali oli tosi heavy, ja koko trio soitti tosi tiukasti yhteen. Muutama biisikin oli ihan hittimateriaalia ja ylipäätään moinen sähäkkä live-esiintyminen toimi pienessä kellariklubitilassa mainiosti. Toisena iltana olin sitten eräässä toisessa paikassa katselemassa paikallisia bändejä. Sieltä löytyi myös ihan kelpo naislaulajalla varustettu rokkibändi. Heiltä puolestaan jäi mieleen erityisesti energinen versio Alanis Morissetten hittibiisistä nimeltä You oughta know.

St Kilda osoittautui ennakkoasetelmista huolimatta vallan mielenkiintoiseksi alueeksi eikä turvattomuuden tunnettakaan ollut kun liikkui valaistuilla kaduilla, joissa oli koko ajan myös muita ihmisiä liikenteessä. Oli myös mukava saada vähän tuntumaa paikalliseen bändiskeneen. Viikko Melbournessa ja lähialueilla on nyt takana. Nyt reissun lento 6/11 ja suuntana Dazzlin' Tassie ja Hobart. Odottelen jo patikkaretkiä luonnon rauhassa.

Apollo Bay

Pari päivää Melbournessa kului lähinnä kaupungilla kierrellessä ja puistoissa ja kirjastoissa istuskellen. Oli muutama juttu, mitkä piti saada hoidettua Suomen suuntaan niin vaihdoin välillä loman off-asentoon. Sinänsä Melbourne tuntui ihan kivalta kaupungilta. Aika erilainen kuin Sydney. Jotenkin paljon eurooppalaistyyppisempi. En tiedä johtuiko se sitten kaupungin läpi virtaavasta joesta vai mistä. Tutustuin hostellilla muutamaan uuteen ihmiseen, mm. New Caledoniassa tuomareina työskentelevään ranskalaiseen pariskuntaan sekä kanadalaiseen Arthuriin. Arthur oli ollut working holiday viisumilla Australiassa heinäkuusta asti ja aikoi viettää viimeiset viikot lomaillen. Hän oli myös suuntaamassa Tasmaniaan kuten minäkin. Ehkä tavataan siellä ja kehitetään jotain aktiviteettia, katsotaan.

Great ocean road on Melbournesta lounaaseen lähtevä, meren rantaa pitkin mutkitteleva suosittu maisemareitti. Ajattelin, että voisi olla kiva käydä katselemassa maisemia ja tutustumassa johonkin rantakylään. Valitsin satunnaisesti kohteeksi Apollo Bay nimisen paikan noin parinsadan kilsan päässä Melbournesta. Tsekkasin majoituksen kuntoon etukäteen ja lähdin matkaan ensin junalla Geelongiin, josta bussilla Apollo Bayhin. Oli kyllä komeat maisemat, jyrkänteitä ja rantahietikoita ja -kallioita. Meri oli näkyvissä lähes koko bussimatkan ajan. Tästä vähän eteenpäin on suosittu 12 apostolia niminen paikka, jossa meressä on isoja kivipaaseja. Totesin kuitenkin, että näin muutaman tunnin bussimatkalla jo ihan riittävästi maisemia, joten tällä erää apostolit jää väliin. Sen sijaan päätin viettää rauhassa aikaa hostellilla ja tutustua pikkukylään. Täällä on aika miellyttävä ilma. Merituuli puhaltelee vilvoittavasti. Tästäpä johtuen käväisin pitkästä aikaa tekemässä parikin kertaa kunnon juoksulenkin meren rannalla. Tuli kyllä hyvä fiilis siitä.

Hostellilla työskenteli todella ystävällinen vähän iäkkäämpi nainen. Muutenkin samaan aikaan paikalle sattui mukavaa porukkaa; jenkeissä astrofysiikkaa opiskeleva jannu sekä muutamia ranskalaisia tyttöjä. Keittiössä kuulin myös vähän tutumpaa kieltä. Paikalle oli sattunut kolme suomalaista tyttöä. Heh, hassua että täälläkin syrjäseudulla pallon toisella puolella tapaa suomalaisia. Kaksi heistä oli working holiday visalla ja yksi lomailemassa. Pitkällä reissulla olivat jokainen, kun aikoivat vasta kesäksi palata takaisin Suomeen. Kyllä minä ainakin jo vähän odottelen kotiinpaluuta, maaliskuun hankikelejä ja laavuöitä ja kaikkia siistejä juttuja mitä kotona odottelee. Välillä meinaa ikäväkin puskea päälle. Hyvillä fiiliksillä täällä kuitenkin vielä ollaan. :) Reissu alkaa olemaan tasan puolessa välissä, kun nyt on kuukausi takana päin.

Tutustuin hostellilla myös erääseen kivaan tyttöön nimeltä Belinda. Hän on syntyperäinen melbournelainen ja viettämässä lomaa Great ocean roadilla. Pelailtiin siinä sitten shakkia koko ilta rupatellen niitä näitä. Kun kysäisin hänen lomasuunnitelmistaan, niin sanoi että aikoo vain etsiä jonkin kivan paikan ja lueskella kirjaa koko päivän. Siinäpä leppoisa asenne lomanviettoon. :)

Bongasin muutaman sadan metrin päästä hostellista Apollo bayn golf-kentän. Kävin edellisiltana skouttaamassa paikan päällä hintatasoja ja totesin paikan varsin kohtuuhintaiseksi. Aamulla suunta sitten kentälle. Otin 9 reijän green feen, koska kentällä ei ollut enempää väyliä. Vuokrasin puolikkaan setin mailoja, muutama harjoituslyönti verkkoon, venyttelyä ja eikun ykköstiille. Kierros alkoi loistavasti, par 3:lle par. Seuraavalla lyhyehköllä par 4:lla avaus osui nappiin ja pääsin toisella chippaamaan viheriölle. Chippi 15 sentin päähän kupista ja varma birdie sisään. No loppukierros menikin sitten vähän enempi metsään, eikä tuloskorttiin kovin kummoisia numeroita tullut. Oli kuitenkin ihan kiva pelata. Pelasin kierroksen kahden Geelongista kotoisin olevan miehen kanssa. He olivat pelanneet vasta pari vuotta ja vähän tuntui olevan välillä omat säännöt käytössä. No samapa tuo mulle,  enkä viitsinyt asiasta huomauttaa. Mukavaa peliseuraa anyway :)

Tämä Apollo Bayn visiitti oli hyvinkin käymisen arvoinen reissu. Huomenna takaisin Melbourneen. Katsotaan mitä Australia day tuo tullessaan.

Kuvat...

.... löytyvät jatkossa kaikki osoitteesta http://db.tt/aAC2AhqE . Uusia kuvia on sekä alussa että lopussa.
Ensi tunnelmat Melbournesta on niin kuin olisi jossain Keski-Euroopan suurkaupungissa. Not bad!

Road trip, Cairns, Great barrier reef

Fraser islandilta lähdettiin kohti Cairnsia erään isoserkkuni ja hänen tyttärensä (pikkuserkkuni) kanssa. Matkaa oli taitettavana noin 1500 km. Matkalla yövyttiin Maryboroughissa toisen isoserkun luona. Toinen yö vietettiin Mackayssa. Matkalla kävimme tapaamassa muutamia muitakin ihmisiä, mm. Inghamissa sain eräältä Victoriassa syntyneeltä jannulta erinomaisia vinkkejä Melbournea varten. Lisäksi Rockhamptonissa tapasin jälleen yhden uuden isoserkun perheineen. Matka taittui yllättävän mukavasti. Välillä pysähdeltiin kahviloissa ja muissa paikoissa. Maistoin myös eräässä pikkukylässä australialaista perinneruokaa, lihapiirakkaa (meatpie). Ulkona oli joka päivä reippaasti yli 30 lämpöastetta, mutta ilmastoidussa autossa ei ollut hätää. Matkan varrella bongasin myös yhden kengurun. En tätä ennen ollutkaan nähnyt niitä luonnonvaraisina. Maisema muuttui Frasierista Cairnsiin mennessä todella paljon. Aluksi oli kuivaa, mutta mitä pohjoisemmaksi päästiin, sen vehreämmäksi luonto muuttui. Lisäksi alavat seudut vaihtuivat mataliin vuoristoihin. Pohjoisemmaksi tultaessa pelloilla viljeltiin sokerijuurikasta, banaania ja mangoa.

Tähän aikaan vuodesta täällä pitäisi olla sadekausi. Sateet ovat vasta saapumaisillaan ja paikoin on kärsitty kovasti kuivuudesta. Myös tulipaloja esiintyy. Pahimmat tulipalot ovat kuitenkin etelämpänä New South Walesin ja Victorian osavaltioissa ja aiemmin Tasmaniassa. Cairnsiin saavuttaessa huomasi, kuinka ilma on muuttunut. Brisbanen pohjoispuolellakin oli kuuma, mutta Cairnsissa se kuuma vasta olikin, koska ilmankosteus on korkea.

Cairnsissa aika kului kaupunkia ja lähiseutuja kierrellessä. Hintatasoltaan Cairns on edullisempi kuin Sydney ja lyhyen tuntuman perusteella ehkä leppoisampi myös. Vietimme yhden päivän autolla ajellen ja tutkien Atherton Tablelandsin alueita. Oli mukava nähdä aitoa australialaista maaseutua. Maisemat olivat kumpuilevia ja vaihtuivat nopeasti kosteasta kuivaan. Matkan varrella oli vesiputouksia, näköalapaikkoja, sademetsiä yms. Näin myös Queenslandin korkeimman vuoren, joka on 1622 m korkea. Lisäksi eräässä paikassa oli todenmäköisesti Queenslandin suurin Curtain fig tree (kuvia myöhemmin). Aivan valtavan iso puu. Toisessa paikassa sen sijaan oli tulivuorenpurkauksen seurauksena syntynyt kraatteri, jonka kokoa oli kameralla vaikea ikuistaa. Maaseutualueella viljellään myös paljon kahvia. Kävimme turistinähtävyys Australian coffee centerissä, mutta pavut ostettiin läheisestä pikkupajasta, jossa syntyperältään italialaiset ovat viljelleet kahvia jo 60 vuoden ajan. Ystävällinen palvelu ja kiva pikku paikka oli se. Päivän aikana löytyi myös muutama geokätkö. Eräänä päivänä kävimme myös paikallisella torilla, jossa oli monenmoista hedelmää ja kasvista myynnissä. Olisi kiva, jos olisi itselläkin mahdollisuus enemmän hyödyntää toreja kotosuomessa, jossa tuotteet ostetaan suoraan tai lähes suoraan kasvattajalta.

Cairnsissa ollessa yksi pakollinen käyntikohde on Great barrier reef eli iso valliriutta. Se on 2000 km pitkä korallimuodostelma Tyynellä valtamerellä. Koralleja on tuhansia erilaisia ja erivärisiä ja niiden läheisyydessä elää kaikenlaisia eliöitä ja kaloja. Riutalle on järjestetään retkiä lukuisten eri matkanjärjestäjien toimesta. Sukulaisteni naapurilla on noin 7-8 metrinen moottorivene ja hän ystävällisesti ehdotti, että voidaan lähteä hänen veneellään riutalle. Lähdettiin yhteensä 6 hengen porukalla aamulla liikenteeseen. Kohteeksi otettiin noin 45 min matkan päässä oleva pieni, autio hiekkasaari. Matkalla nähtiin muuten 3-4 delfiinin parvikin aivan veneen vieressä. Sanoivat että delfiinien näkeminen veneestä käsin on aika harvinaista. Hyvä tuuri kävi! Hiekkasaaren kupeeseen päästyä ankkuroitiin vene, litratolkulla aurinkorasvaa iholle ja sitten snorkkelit tanaan ja pulahdus lämpimään meriveteen. Koralleja ja kaloja oli kaikissa sateenkaaren väreissä. Meritähtiä, jotain kummallisia liikkuvia eliöitä syöviä koralleja ja vaikka mitä muuta. Siinä aikamme snorklailtiin ja ihmeteltiin kunnes lähdettiin viereiselle Green islandille. Green island on joskus tuhansia vuosia sitten ollut samanlainen pieni hiekkamuodostelma kun ensimmäinen saari, jossa kävimme. Vuosien saatossa saarelle on kuitenkin lintujen jätöksistä alkaen muodostunut kovaa kiveä ja pikkuhiljaa myös kasvillisuutta. Käveleskelimme saarella ja uimme meressä. Oli muuten valtavan iso kala kaverina siinä uimassa. Ei kuiteskaan ihmiselle vaarallinen, mutta kooltaan ehkä 1,5m×0,8 m. Siinäpä se päivä meni mukavasti. Lomalaista säätkin suosi. Korallit ovat parhaimmillaan auringon paisteessa, kun kaikki värit loistavat ja erottuvat selkeimmin. Riutalla pystyi uimaan, mutta rannikolla kukaan ei ui tähän aikaan vuodesta. Meressä voi olla tappavia sormenpään kokoisia stingereitä tai isompia box jellyfishejä. Ihmiset uivat sisämaassa makean veden puroissa ja järvissä. Siellä vesikin on virkistävämpää (viileämpää) kuin meressä.

Kaksi viikkoa Queenslandissa meni nopeasti. Nähtävää olisi vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Paikallisten ihmisten kanssa ollessa sain hyvän käsityksen australialaisesta elämäntyylistä. Tutustuin kymmeniin sukulaisiin ja moniin tulee varmasti jatkossakin pidettyä yhteyttä. Kiitos vielä kaikille asianosaisille! Nyt Cairnsin lentokentällä ja matka jatkuu Tiger airwaysin siivin Australian eteläosiin, Victorian osavaltioon, Melbourneen.

Fraser Island

Fraser Island on maailmanperintökohde. Se on noin 120 kilometriä pitkä hiekkasaari. Loputtoman pitkiä hiekkarantoja, makean veden lähteitä ja järviä sekä Australian puhtain dingokanta. Se oli kohde, jonne suuntasimme kahdeksan hengen porukalla yhdessä pikkuserkkujeni, isoserkkujeni ja heidän vaimojensa kanssa. Majoituimme saarella erään isoserkkuni majapaikassa, jossa myös hänen tyttärensä asusteli. He molemmat olivat saarella töissä.

Saarelle mennään lautalla ja jokaisessa autossa täytyy olla ostettu lupa. Nelivetoauto on ainoa, jolla saarelle voi tulla. Etuvetoisilla, matalilla maavaroilla varustetuilla autoilla ei ole saarelle mitään asiaa. Tiet saaren sisäosissa ovat hiekkateitä ja paikoin hiekka on niin pehmeää ja sitä on niin paljon, että siihen voi jäädä jumiin. Olimme saarella kolme yötä ja näimme useita autoja jumissa hiekassa. Onneksi meidän porukassa oli sen verran hyviä kuskeja ettei jääty kertaakaan kiinni. Rannalla hiekka on kovempaa ja nopeusrajoitus on 80 km/h. Sisäosissa nopeusrajoitus on 30 km/h. Rannalla ajaessa täytyy ottaa huomioon vuorovesi, sillä kun vedenpinta on korkealla, ei rannalla voi ajaa joka paikassa. Minäkin sain kokeilla ajamista rantahietikolla. Hauskaa puuhaa, mutta jopa rannikolla ajaessa tulee olla olla koko ajan tarkkana, että välttää yllättäen vastaan tulevat, välillä isotkin töyssyt ja montut.

Päivät kuluivat saarea kierrellen niin rannalla kuin sisäosissakin. Kävimme useaan otteeseen uimassa Eli creek nimisessä purossa, jossa virtasi 18 asteista lähdevettä, joka kumpusi saaren uumenista. Todella virkistävää, kun elohopea kuitenkin kipusi päivittäin arviolta noin 35 asteeseen. Uimme myös Lake Mckenzie nimisessä sadevedestä koostuneesta järvessä saaren sisäosissa. Meressä uimista ei harrastettu, koska siellä saattoi kohdata tappavan myrkyllisiä box jellyfishejä tai stingereitä, eikä rannalla ollut haiverkkojakaan. Näimme myös ison hiekkadyynin ja myöhemmin mantereen puolelle saavuttaessa kiipesimme Rainbow beachilla hiekkadyynin ylös asti. Ylhäältä oli komeat näkymät. Kätköä etsittiin ja itse jo luovutin, mutta isoserkkuni kuitenkin sitkeästi jatkoi ja löysikin kätkön. Illat vietettiin majapaikassa ruokaa laitellen, seurapelejä pelaillen ja keskustellen kaikenlaisista asioista. Katseltiin myös eteläistä tähtitaivasta, joka on aika lailla erilaisempi kuin pohjoinen versio. Näin Orion's beltin sekä Southern crossin. Tähtitaivaan bongailuun löytyy muuten aika kätevä ohjelma androidille (voi olla iOs alustallekin) nimeltä Sky Map. Kannattaa kokeilla.

Eräänä päivänä rannalla ajellessamme ja myöhemmin iltakävelyllä näimme dingon. Olin ennen matkaa katsonut dokumentin Fraser Islandin ja Australian dingoista ja oli mukava nyt nähdä dingo villinä luonnossa. Aiemmin olin nähnyt pari yksilöä Australia zoossa. Dingon olemus on jokseenkin susimainen, mutta dingo on sirompi. Juoksutyyli on kuitenkin samanlaista jolkottelua. Dingoista ei yleensä ole vaaraa aikuisille ihmisille, mutta pieniä lapsia täytyy pitää koko ajan silmällä. Saaren asuinkeskittymät ovat aidattu ja porteilla on sähköistetty ylityskohta, jotta dingot eivät pääsisi asutuksen keskelle. Viime vuosina on raportoitu joitain purematapauksia ja dingo on myös tappanut historian saatossa muutaman lapsen. Mutta kun ihmiset tietävät kuinka dingon kohdatessa tulee käyttäytyä, vältytään ongelmilta. Dingon lisäksi näimme saarella eräässä järvessä lukuisia pieniä kilpikonnia, joita seurattiin jonkin aikaa. Lisäksi näimme ison guanno-liskon sekä useita eri kotkia. Yksi kotkista taisi olla wedge-tailed eagle ja toinen jokin merikotka.

Tuttavani Suomessa antoi minulle mukaan geokätköistä toiseen kulkevan Suomen lipun muotoisen pienen metalliesineen, geocoinin. Minun oli tarkoitus tuoda se Australiaan ja jättää johonkin sopivaan paikkaan. Löysimme saaren itärannalta geokätkön, jossa oli iso purkki suojaisessa paikassa. Jätin geocoinin purkkiin jonkun toisen poimittavaksi ja jälleen eteenpäin toimitettavaksi. Olin aluperin ajatellut kiikuttaa sen Tasmaniaan, mutta Fraser Island tuntui sopivalta paikalta. Vaikka saarella oli paljon muitakin, niin olo oli silti vähän kuin autiolla saarella, kun minulla ei ollut kolmeen päivään omasta Suomen liittymästä saati Aussi-Optus liittymästä minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan. Onneksi pystyin kuitenkin lähettämään ystävieni puhelimella viestin koti-Suomeen että "no worries kaikki okei älkää ihmetelkö kun minuun ei saa kolmeen päivään yhteyttä. "

Kuluneesta viikosta voisi tarinoida vaikka kuinka pitkästi, mutta tässä joitain kohokohtia. Upea viikko, josta suuri kiitos kuuluu kaikille tapaamilleni ihmisille, joiden kanssa olen saanut viettää aikaa.

Great time in Queensland

Isosetäni vaimoineen asuu Nambourissa Queenslandissa Brisbanen pohjoispuolella. Vietin muutaman päivän heidän luonaan. Samalla opin tuntemaan useat heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Vietimme mukavan sunnuntaipäivän Noosa headsilla erään perheen kotona. Ruokailun jälkeen pidimme konsertin, jossa useat lapsenlapset esiintyivät. Kuulin mm. jousikvartetin soittoa, kaksi- ja nelikätistä pianon soittoa sekä laulua. Itse sain kunnian esiintyä viimeisenä ja soitin sitten neljä suomalaista kappaletta. Onneksi olin hoksannut kotona ollessani skannata muutamia nuotteja pädiini, niin ei tarvinnut ihan hatusta pimputella. Kahvien jälkeen lähdettiin Noosa main beachille, jossa oli tarkoitus kokeilla surffausta. Aallot eivät olleet aivan parhaat mahdolliset aloittelijalle ja olin ehkä liiankin varovainen enkä saanut kunnon liukua aikaiseksi. Jotain sinne suuntaan kuitenkin, ja pääsin kuitenkin kokeilemaan surffausta. Perhepiiristä löytyi hyvä opettaja, joka tiesi aallot ja antoi hyviä vinkkejä. Surffaus on yllättävän raskasta ja fyysistä puuhaa, koska aallokko meren rannassa on kova. Käy ihan kuntoilusta. Sitten oli vielä vuorossa illallinen. Päivä oli tosi mukava: ihmiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Juttelin paljon eri ihmisten kanssa ja opin taas monenlaista mielenkiintoista Ausseista.

Yhden päivän vietimme kierrellen autolla lähiseutuja. Näin paljon erilaisia pikkukyliä, rantoja, kansallispuistoja sekä mm. tulivuorista syntyneet Glasshouse mountainsit. Löysimme lisäksi päivän aikana 3 geokätköä. Eräässä subtropiikkisessa metsässä näimme paddy melonin, joka on kuin kenguru, mutta paljon pienempi. Kahvit juotiin Mary Cairncrossilla. Täällä on muuten todella hyvää kahvia. Ei mitä tahansa suodatinkahvia vaan kunnon pavuista jauhettua ja pressopannulla valmistettua. En tiedä johtuiko se ulkoilmasta vai mistä, mutta oli kyllä erikoisen hyvää.

Australia zoo oli ohjelmassa yhtenä päivänä. Siellä näin sitten vihdoin kaikki erikoiset australialaiset eläimet. Koalat, kengurut, wallabies, dingot, Tasmanian tuholaiset, vompatit ja muut. Koalat ovat kohtuullisen laiskoja otuksia. Nukkuvat 18-20 tuntia päivässä tai jopa enemmän "And then they have a lunch break". Oli ne kyllä aika sympaattisia otuksia. Pienin oli vasta 10 kk vanha. Silittelin koalia ja ruokin kenguruita. Aika turistiolo, mutta sitähän tässä ollaan. Australia zoon perusti Steve Irvinen isä, jonka jälkeen Steve jatkoi työtä. Kaikki australialaiset tuntevat Steve Irvinen. Hän on krokotiilin pyydystäjä ja legenda täällä, joka omisti koko elämänsä eläinten kanssa touhuamiselle. 7 vuotta sitten hän oli uimassa ja iso meduusa tai jokin sellainen (stinger) lävisti hänet piikillään ja Irvine kuoli lähes saman tien. Australialaisille tämä oli yhtä iso juttu kuin Michael Jacksonin kuolema koko maailmalle. Päivän aikana opin kaikenlaista mukavaa nippelitietoa eläimistä. Näin myös aika erikoisen otuksen, joka asuu Kiinassa, Bhutanissa ja muualla siellä päin. Sen nimi oli Red Panda. Sain hyviä kuvia siitä. Pitää jossain vaiheessa lisätä niitä tänne.

Onneksi minulla oli myös aikaa jutella ja viettää aikaa isosetäni ja hänen vaimonsa kanssa. Meillä oli monta hyvää keskustelua ja kuulin monia tarinoita heidän ajoiltaan Suomessa ja Australiassa. Ja jopa aika erikoisiakin juttuja; tiesittekö, että häämarssin säveltäjän Toivo Kuulan nimi oli ennen Taikinamäki, mutta hän ei pitänyt siitä ja vaihtoi sen armeija-aikanaan paremmin tilanteeseen sopivaksi Kuulaksi? Mielenkiintoista! :)

Nyt ollaan Mackayssa ja huomenna matka jatkuu kohti Cairnsia. Blogi laahaa perässä, seuraava kirjoitus kertoo Fraser Islandista!

Nambour, Sunshine coast, Noosa Heads ...

Paljon on ehtinyt muutamassa päivässä tapahtua. Olen tavannut paljon sukulaisiani, kokeillut surffausta, soittanut pianoa sekä kuullut kun muut soittavat pianoa, viulua ja selloa yms. Paljon hyviä keskusteluja niin suomeksi kuin englanniksikin. Hienoja maisemia ja mielenkiintoista subtropiikkia. Paljon olen  oppinut uutta Australiasta, sen historiasta ja luonnosta. Kaikki on niin erilaista kuin Suomessa. Pieniä kivoja kyliä sisämaassa ja rantoja meren rannalla. Luonnonpuistoja joka puolella. Ilma on jopa erittäin miellyttävä, ei ollenkaan tukala. Huomenna Australia zoo (wildlife tyylinen eläintarha, eläimillä hyvät olot) ja keskiviikkona matka jatkuu kolmeksi päiväksi Fraser Islandille, joka on maailmanperintökohde. Hieno hiekkasaari. Paljon villiä luontoa, mm. puhtain dingokanta. Lauantaina suunta kohti Cairnsia. Olen erittäin otettu vieraanvaraisuudesta, jota olen saanut kokea.

Kirjoitan paremmin muutamista yksityiskohdista, sitten kun minulla on paremmin aikaa, viimeistään Melbournessa. Stay tuned!

Kohti Sunshine Coastia

Sydney on tältä erää takana päin. Viimeisenä päivänä kiertelin Chinatownissa ja Darling harbourin alueella. Löysin myös rauhallisen kirjaston, jossa oli ilmainen internet-yhteys. Hoidin omia asioitani, kirjoittelin sähköposteja sekä latasin kuvat blogiin. Löysin pari geokätköä myös tällä reissulla. Nyt kätköjä on kasassa yhteensä 4. Siinäpä se päivä kului siellä täällä haahuillen ja mm. muutamia ostoksia tehden. Pitt streetin kävelykadulla jäin pitkäksi aikaa kuuntelemaan duoa, jonka nimi oli Everything after. Molemmat soittivat kitaraa ja lauloivat sekä toinen soitti välillä mandoliinia. Hyvän tuulista settiä. Esittivät hauskan version Bruno Marsin Soul sisteristä kitaralla ja maniskalla. Heidän jälkeen paikalle saapui mies, joka soitti viulua taustanauhojen päälle. Isot Genelecin pöntöt oli käytössä. Muutapa hyvää esityksessä ei mielestäni sitten ollutkaan. Viereisellä kadulla sen sijaan oli aika hauska, vähän hipimpi kvartetti joka soitteli akustisesti. Kokoonpanoon kuului kontrabasso, banjo, viulu sekä haitari. Tuntuu katumusaskene olevan kohdillaan Sydneyssä! Iltasella istuttiin iltaa Akikon kanssa parissa kuppilassa lähellä hostelliamme jutellen niitä näitä. Hän palaa takaisin Japaniin huomenna. Oli kiva tutustua!

Nyt olen Sydneyn lentokentällä ja odottelen check iniä lennolle Sunshine Coastille. Isosetäni Heino asuu siellä suunnalla perheineen ja he tulevat hakemaan minut lentokentältä. He asuvat Nambourissa, joka on jonkin matkaa Brisbanesta pohjoiseen. Vietän siellä vajaan viikon, jonka jälkeen lähdemme Heinon tyttären Arjan ja hänen tyttären Katrinan kanssa teitse kohti Cairnsia. Se on noin 1700 kilometrin pätkä. Hurjia ovat kyllä nämä etäisyydet täällä. Australia on noin 23 kertaa isompi maa kuin Suomi. Cairnsista lennän sitten 20.1 Etelä-Australiaan Melbourneen. Mutta ennen sitä on varmasti mielenkiintoinen kaksiviikkoinen tiedossa Queenslandissa! Se on ihan trooppista aluetta. Lämpötilat on yleisesti ottaen yli 30 ja ilmankosteus on suuri. Onneksi ehdin jo hitusen tottua aurinkoon Sydneyssä ollessani. :)

Kuvia 3

Kuvia 2

Kuvia 4.

Tässäpä sekalainen  valikoima kuvia ensimmäisiltä päiviltä. Geokätkö johdatti minut erään  kirjaston aulaan, josta löytyi rauhallinen paikka ja ilmainen wifi. Itse geokätkön sai kysymällä sitä infopisteestä.

Kuvia 1