Good bye Australia!

Vietin lomani viimeiset muutamat päivät siellä, missä Australian kierroksen aloitinkin eli Sydneyssä. Tulin loppujen lopuksi yöbussilla, kun junaliikenne tökki raidevalovikojen vuoksi ja junayhtiöstä soittivat keskellä yötä, että "odotteletko junaa Wangarattassa, hyppää siihen ja siihen bussiin niin pääset perille." Hyvä asiakaspalvelu kyllä. Matka taisi kestää jotain 8 tuntia. Sydneyssä on jotenkin kiva tunnelma. Mukava oli tulla taas takaisin kaiken hälinän ja tapahtumien keskipisteeseen.

Kiertelin viimeiset päivät kaupungilla satunnaisia ostoksia tehden ja joitain tutkimattomia kaupunginosia ja paikkoja kierrellen. Löysin sattumalta lyhytelokuvafestivaalitapahtuman, jossa oli kaikennäköistä muutakin ohjelmaa, musiikkia yms. Livemusiikkia olen kuullut siellä täällä. Kävin yhdellä klubilla katsomassa melbournelaista synapoppibändiä nimeltä Clubfeet, joka on ilmeisesti jonkinlaisessa nosteessa täällä. Ainakin paikka oli tupaten täynnä. Ihan ok settiä ja plussat siitä, että kaikki materiaali oli soitettu livenä eikä taustanauhoja ollut. Ja huomasi, että oli synasaundejakin jonkin verran ruuvattu. Bändillä oli myös oikein hyvä meininki päällä. Miinukset pidemmän päälle vähän tylsistä biiseistä, jotka ei ihan loppuun asti kantaneet. Sydney Opera housen ulkoilmaterassibaarissa sen sijaan soitti sunnuntai-iltapäivänä mielenkiintoinen kvartetti. Naislaulaja-basisti, kitaristi sekä Nord Stagella veivannut jannu, joka samalla soitti myös cajonia, eli sitä laatikkorumpua. Oli myös viritellyt haikan ja pikkutominkin siihen kylkeen. Toimi muuten todella hyvin. Jannu soitteli vasurilla rumpubiitit taustalle ja samalla soitti oikealla kädellä päälle rhodes-soolot. Huikeeta. Edelleen myös katusoittajien taso jaksaa ihmetyttää. Pyörähdin muutamilla eri markkinoilla ja siellä oli parikin erilaista jazz-duoa veivaamassa tosi hyvällä tatsilla. Toisessa soitti viulisti ja kitaristi. Eräs biisi oli jazz-stankku beutiful love.  Kun soolokierroksen aika tuli niin kitaristi ensin komppasi viulistia hänen soolon aikana ja samalla nauhoitti jalkapedaalilla kompit talteen. Viulistin lopetettua soiton alkoi sujuvasti kitaristin soolokierros hänen juuri nauhoittamiensa komppien säestyksellä. Kätevää.

Art gallery of New South Wales oli vuorossa yhtenä aamupäivänä. Se on ilmainen taidemuseo, jossa on niin modernia kuin perinteistäkin taidetta. Yllätyin todella positiivisesti museon tarjonnasta. Museossa oli mm. lukuisia erittäin hienoja perinteisiä maalauksia 1800-luvulta ja 1900-luvun alulta. Tuntui, että teosten kautta oppii ymmärtämään myös maan historiaa. Tämä yhdistettynä tuohon kirjaan jota luen, tuo se jotain todella mukavaa henkistä hyvää kun uskoo päässeensä edes vähän kärryille tämän maan historian ominaispiirteistä. Useiden teosten aiheissa tuotiin nimittäin esille eri vaiheita Australian historiasta, kuten kultaryntäys, uudisraivaajien arki sekä varhainen maatalous ja teollisuus. Suosikeiksi kohosivat teokset nimeltä David's first victory, Vive L'Empereur sekä Spring frost. Jos jotakuta kiinnostaa, niin kantsii tsekata kyseiset teokset museon webbisivuilta. Lisäksi museossa oli useita hienoja pikkutarkasti sivellettyjä maisematauluja mm. Tasmanian luonnosta. Täällä teosten nimet ja tarinointikin oli perinteisesti kirjoitettuna maalauksen vieressä olleisiin plakaatteihin toisin kuin MONAssa. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä museota Sydneyssä kävijöille. Jos pidät Ateneumista, pidät myös Art gallery NSW:stä.

Yksi ilta keskustassa oli kiinalaisten uuden vuoden cembaloihin kuuluva paraati. Varmaan noin miljoona kiinalaista ja toinen mokoma muita ihmisiä kadun varrella. Paraatissa juhlittiin jäniksen vuoden vaihtumista käärmeen vuodeksi ja asusteet olivat sen mukaiset. Paraatiporukassa oli vaikka minkälaista kulkijaa ja soittipa yhden kuorma-auton lavalla bändi non stoppina gangman styleä, jösses. Hauska oli myös seurata yhden järjestysmiehen hyväntuulista olemusta. Jannu otti työstään ilon irti ja biletti ohi marssivien tanssiporukoiden mukana yrittäen opetella lennosta sopivat muuvit. Paraati olisi vaan saanut olla pikkaisen lyhyempi. Tunnin sitä jaksoi seurata ja sitten oli jo pakko lähteä pakoon sitä hälinää.

Nyt kun kerran Sydneyssä ollaan, niin suurena musiikin ystävänä oli pakko käydä tarkastamassa Sydneyn oopperatalon anti myös sisältä. Varasin liput australialaisen naisartistin Sarah Blaskon konserttiin. Häntä säesti hänen oma nelihenkinen bändinsä sekä Sydneyn 40-henkinen International Orchestra. Blaskon musiikki on sellaista melodramaattista easy listeningiä pop-vivahteilla. Blaskolla on hieno persoonallinen ääni. Jotain samaa kuin Adelen laulutyylissä ehkä. Konserttisali on komean näköinen ja se oli loppuunmyyty. Popparit soittivat hyvin ja Sydney International Orchestra saundasi tosi komealle. Sovituksissa oli hyvin osattu hyödyntää isoa orkesteria. Myös Blasko hoiti tonttinsa kunnialla ja lauloi todella puhtaasti. Sääli, että biisimateriaali ei vaan mielestäni ollut riittävän hyvää. Kappaleet olivat melodioiltaan vähän mitäänsanomattomia ja tasapaksuja. Tämä vähän latisti tunnelmaa. Oli siellä joukossa kuitenkin muutama ihan kohtuullisen hyvä biisi, mutta kokonaisuus jäi vähän valjuksi -- Kunnes tuli aika viimeisen biisin. Ai vitsi, että oli makee! Alkoi iisisti ja kasvoi lopussa niin mahtipontiseen grande finaleen, että kylmiltä väreiltä ei voinut välttyä. En muista pitkään aikaan tai koskaan nähneeni mitään vastaavaa. Orkesteri tykitti täysiä ja poppari kaatoi tunnekuohuissaan pianojakkarankin ja soitti loput biisistä flyygeliä seisaaltaan. Blasko vaihtoi kepeän poppisaundin huikeeseen oopperalauluun. Tämän spektaakkelin jälkeen esiintyjät saivat valtaisat suosionosoitukset koko yleisön taputtaessa seisaaltaan. Tämä oli kyllä hieno päätös konsertille ja ylipäätään koko reissulle! Jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

Hostellilla tutustuin huonetovereinani olleisiin italiaanoon (en saanut nimestä selvää, enkä kehdannut kysyä uudestaan :), saksalaiseen Annaan sekä brittiläiseen Jakeen sekä Chrisiin. Kolme heistä oli working holiday visalla reissun päällä, osa lähdössä ja osa vasta tulleita. Ammatit laidasta laitaan; pankkivirkailija, puuseppä ja tarjoilija. Chris oli vaihto-opiskelija Sydneyn teknillisessä yliopistossa. Hengailin ja istuskelin iltaa silloin tällöin heidän kanssaan niitä näitä rupatellen ja biljardia pelaillen.

-----

Nyt sijaintina Sydney International Airport. Lento Guangzhouhun, josta Pariisin kautta Helsinkiin. Helsingistä Sas:n siivin kohti Rissalan kenttää, josta Jenni tulee minut hakemaan. Matka-aikaa en kehtaa edes kertoa, mutta perillä kotona ollaan kuitenkin torstai-iltana.

On ollut aivan upea reissu ja olen iloinen, että tämä onnistui tehdä. Australia on kiva maa. Kaksi kuukautta meni yllättävän nopeasti. Se on jo aika pitkä loma ja välillä tuli jopa koettua siitä huonoa omatuntoa ja tuntui, että kohta pitäisi jo päästä tekemään taas jotain "hyödyllistä". Onneksi pääsin noista ajatuksista eroon. Minä näen matkailun kyllä itsessään antoisana puuhana. Se on erillä tavalla hyödyllistä mitä esimerkiksi normaali työnteko. Silloin on aikaa ajatella rauhassa asioita. Tutkia, aistia ja sivistää itseään maailman ihmeellisyyksillä. Viettää vaikka koko päivä museossa tai puistossa seuraillen ihmisiä ja ihmetellen maailman menoa. Matkan varrella oppii tuntemaan uusia erilaisia ihmisiä, joilta jokaiselta oppii jotain uutta. Oma ajattelu avartuu ja muistaa taas arvostaa asioita, jotka oli jo melkein ehtinyt unohtaa.

Kiitos kaikille matkani aikani minua jeesanneille ystävällisille ihmisille. Kiitokset myös blogin seuraajille. Toivottavasti tästä on saanut edes jotain irti ja vaikka kipinän lähteä joku päivä tutustumaan Australiaan. Tämä on blogin viimeinen kirjoitus. Hyvää kevään alkua kaikille Suomeen ja kesän jatkoa Australiaan! :)

Koti, paras paikka maailmassa ♡

Now playing ..
     Mötley Crue - Home sweet home

Viikko pikkukylässä nimeltä Bright

Keskellä Victorian osavaltiota Great Alpine Roadin varrella on pieni lomakylä nimeltä Bright. Talvella tämä on ilmeisesti suosittu laskettelualue. Muuhun aikaan vuodesta mahdollisia aktiviteetteja ovat mm. patikointi, kalastus, pyöräily, golf yms. Ympärillä on kohtuu korkeita vuoria ja siellä täällä virtaa pieniä puroja ja jokia.

Olin etukäteen päättänyt, että voisin viettää yhden viikon paikallani rentoutuen ennen paluuta hektiseen Sydneyyn ja sitä myöten kotiin. No täällä se onnistui ihan hyvin. Majoituspaikassa on uima-allas, kylpylä, sauna ja koriskenttä. Jouduin viikon aikana muutamana päivänä rajoittamaan ulkoilua, kun aamulla herätessä pihalla oli aina sankka savu. Noin 50 kilometrin päässä täältä oli iso metsäpalo ja lisäksi toinen rintama syttyi 30 kilometrin päähän toiselle suunnalle. Näiltä kahdelta paloalueelta tännekin kulkeutui savua, mikä vaikutti lomasuunnitelmiin sen verran, että ulkona ei viitsinyt aamupäivisin kovin pitkiä aikoja viettää. Iltapäivisin savu yleensä vähän selkeni. Seurasin tilanteen kehittymistä netistä ja televisiosta sekä juttelin asiasta muiden lomalaisten kanssa. Tänne alueelle ei annettu mitään evakuoimiskäskyjä tai muita rajoituksia, joten suljin vain mökin ikkunat ja odottelin ilman selkenemistä.

Pohdin myös eri mahdollisuuksia kalastaa täällä. Omatoimisesti olisi helppo ostaa virveli, uistimet ja luvat kaupasta ja mennä jokivarteen viskeleen, mutta sitten kalastuksen jälkeen on vavasta päästävä jotenkin eroon eikä sitä oikein roskiinkaan viitsisi nakata saati raahata kotiin. Opastettu parin tunnin perhoaminen oli sen sijaan hinnaltaan n. 200 taalaa, joten aattelin että kalastellaanpa sitten kotona...

Jotta aika kuitenkin jotenkin tuli käytettyä hyödyksi, niin marssin eräänä päivänä paikalliseen kirjakauppaan ja kysyin myyjältä suosituksia australialaisista kirjaklassikoista, jotka jollain tavoin avaisivat myös maan historiaa. Täti löi käteen kirjan nimeltä a fortunate life, jonka on kirjoittanut A.B. Facey. On muuten todella hyvä kirja. Sijoittuu 1900-luvun alun läntiseen Australiaan, jolloin uudisraivaajat raivasivat itselleen peltotilkkuja ja perustivat maatiloja. Olenkin tässä viettänyt leppoisia lomapäiviä kirjaa lueskellen, musiikkia kuunnellen, ruokaa laitellen, uiden ja lenkkeillen yms. Saunassa on muuten yllättävän hyvät löylyt. Kieltotaulu on suomalaisittain huvittava, kun alle 16-vuotiailta sauna on kokonaan kielletty ja aikuisiakin kielletään olemaan saunassa enemmän kuin 15 minuuttia. Vaikutti siltä, että sauna ei kyllä kovin suosittu ollut. Ihmiset istuivat mieluummin porealtaassa. Itselle kyllä sauna sopi 37 helteilläkin uinnin jälkeen erittäin hyvin.

Muutoin aika on kulunut patikoiden sen minkä savulta on viitsinyt (ensimmäisinä parina päivänä savua ei ollut). Täällä on tosi kivoja polkuja jokien ja purojen varsilla. Patikoidessa näkee vaikka minkälaisia erikoisia lintuja, mm. useita erilaisia papukaijoja. Lisäksi yksi päivä bongasin toisen luonnonvaraisen possumin. Vieläkin joskus säikähtää, kun ihan vierestä lähtee joku isompi otus liikkeelle niin että lehdet vaan kahisevat. Eräs säikäyttäjä oli käsivarren paksuinen lisko. Käärmeitä en ole vielä nähnyt koko aikana (hyvä niin). Geokätköjäkin on löytynyt täällä ollessa jo puolen kymmentä. Mukavaa ajanvietettä sekin. Tänään pelasin myös 18 reikää golfia paikallisella golf-klubilla. Peli meni about bogey-tuplabogey tasoon, kunnes helteisen kierroksen lopussa vähän väsähti ja pakka hajosi. Ihan okei kierros kuitenkin. Kenttä oli tosi hyvässä kunnossa ja henkilökunta hyväntuulista.

Kävin myös parina iltana katselemassa paikallista musatarjontaa. Toisena iltana coveribändi veivasi rokkia ja poppia ja toisena iltana kitaraduo soitteli enempi singer-songwriter tyylistä taustamusaa. Se vähän ihmetyttää, kun joka bändissä tahtoo olla kaksi kitaristia, mutta kiipparistit loistavat poissaolollaan. Tuo coverirokkibändikin olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa, jos toisen kitaran paikalla olisi ollut asiansa osaava synavelho.

Huomenna matka jatkuu bussilla Wangarattaan, jossa yritän keksiä jotain tekemistä päiväksi, sikäli mikäli saan rinkan jonnekin jemmattua. Illalla hyppään yöjunaan kohti Sydneytä ja perillä olen seuraavana aamuna seitsemän kieppeillä. Toivottavasti samaan vaunuun ei eksy mitään huligaaneja ja saisi edes vähän nukuttua matkalla. :)

Hyvää ystävänpäivää!

Pohdiskelua yksin matkustamisesta

Yksin matkustamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Aloitetaan hyvistä. Kun reissaa yksin, on vapaa tekemään ihan mitä haluaa ja millä aikataululla vain. Aina kaveria ei ole edes mahdollista saada mukaan etenkin pitkille matkoille. Lisäksi väitän, että yksin matkatessa tutustuu paljon helpommin uusiin ihmisiin, kuin jos mukana olisi tuttu kaveri/kumppani kotoa. Väitettä, että maailmalla ihmiset tulevat avoimemmin juttelemaan kanssasi en täysin allekirjoita. Kyllä täällä aika yksin saa olla, jos ei ole yhtään oma-aloitteinen ja lähesty ihmisiä. Suurin osa tällä reissuilla luoduista kontakteista on muodostunut nimenomaan omasta aloitteesta. Toki poikkeuksiakin on. Mutta jos luulee, että riittää että vaan menee hostellin yleisiin tiloihin istuskelemaan ja odottelemaan, että joku tulee juttelemaan niin aika väärässä on. Tässäkin asiassa on kuitenkin poikkeuksia. Uskoisin, että näpsäkän näköiset mimmit saavat helpommin juttuseuraa ilman suuria ponnistuksia kuin perusjantterit. Niinhän se on kaikkialla maailmassa.

Yksin matkustaessa on vapaa valitsemaan seuransa, jos seuraa haluaa. Voi viettää muutaman päivän matkaten satunnaisen tuttavuuden kanssa, jonka jälkeen kumpikin jatkaa matkaansa. Tämä luo todella vapaan fiiliksen. Tietää, että ei tarvitse koko reissua olla yhden henkilön seurassa vaan on vapaa menemään ja tulemaan kuinka haluaa. Joskus voi myös käydä niin, että aiemmin tavatut reissarit kävelevät uudestaan vastaan yllättäen, niin kuin minulle kävi ranskalaisen pariskunnan kanssa. Kun on avoimin mielin matkassa, niin yksin matkatessa voi ajautua mitä mielenkiintoisimpiin tilanteisiin ja niihin on myös helppo lähteä mukaan, kun suunnitelman muutosta ei tarvitse ensin hyväksyttää kaverilla. Hostellit on hyviä paikkoja tutustua muihin reissareihin ja aika helpolla niistä löytää ainakin vähäksi aikaa juttuseuraa. Joskus tarvitsee myös vähän tuuria, että sattuu hyvien tyyppien kanssa samaan huoneeseen. Toisaalta joskus hostelleissa voi olla hetkittäin aika hukassa. Satuin Melbournessa 8 hengen dormiin, jonka kaikki muut tyypit tunsivat jo ennestään toisensa, kun olivat majoittuneet siellä jo ties kuinka kauan. Oli hetken aikaa todella ulkopuolinen olo ja ahdisti ihan hulluna. Tunnelma kuitenkin vapautui ja olo helpottui kun huonetoverit pyysivät minutkin mukaan vapaa-ajan aktiviteetteihinsa ja loppujen lopuksi positiiviset fiilikset jäi siitäkin paikasta.

Yksi hyvä asia yksin matkustamisessa on ehdottomasti kielitaidon karttuminen. Englantia joutuu käyttämään kaikissa sosiaalisissa tilanteissa, eikä Suomea tule puhuttua muuta kuin Skypen kautta. Tällöin aika nopeasti virittyy englannin aaltopituudelle ja puhumisesta tulee paljon luontevampaa. Eräänä iltana väsyneenä huomasin automaattisesti aloittavani viestin kirjoittamisen Jennille englanniksi, kun takana oli koko päivä kommunikoimista englanniksi. Tässä 7 viikon aikana olenkin huomannut kielitaidon parantuneen selkeästi. Sekä puhumisen että kuullun ymmärtämisen myötä. Jo pelkästään se tekee reissusta tekemisen arvoisen kaikesta muusta puhumattakaan. Suomalaisen kaverin kanssa matkustaessa sitä helposti unohtaa ulkomaailman ja juttelee vain suomeksi kaverinsa kanssa, eikä tarvetta tutustua uusiin ihmisiin sillä tavalla ole kuin yksin matkatessa.

Kun huomaa selviävänsä maailmalla yksin ja viihtyvänsä uudessa ympäristössä, tulee siitä kieltämättä hyvä fiilis. Kaikki uudet tuttavuudet, asioiden järjestely, ongelmatilanteiden ratkaisu ja omin päin löydetyt hienot paikat ja elämykset luovat onnistumisen tunnetta. Ja esimerkiksi pitkä junamatka omien ajatusten parissa on todella mukava kokemus. Välillä voi kuunnella vähän musiikkia kuulokkeilla ja seurata vain kuinka maisemat vaihtuvat. Todella rentouttavaa. Yksin matkatessa ei ole myöskään kenellekään tilivelvollinen, jos haluaakin nähtävyydestä toiseen kaahailun sijasta joskus viettää vaikka koko päivän lukien kirjaa. On aikaa ajatella asioita ja sitä, mikä tässä elämässä on tärkeää.

Mutta on yksin matkustamisessa huonojakin puolia. Minulle ei ole onneksi sattunut, mutta olen kuullut, että kaikenlaisten pahojen vastoinkäymisten kokeminen ypöyksin kaukana kotoa on todella raskasta. Esimerkiksi ryöstön kohteeksi joutuminen tai paha sairastuminen. Tällöin sitä varmasti toivoisi olevansa kotona enemmän kuin mitään muuta. Lisäksi kaikenlainen perussäätäminen on työläämpää. Matkustuspäivinä joutuu koko ajan olemaan naimisissa rinkan ja olkalaukun kanssa niin kuin armeijassa rynkyn kanssa konsanaan. Menit sitten vessaan tai juna-aseman lipputiskille, niin kaikkia kamoja on koko ajan pidettävä silmällä. Onneksi tämä ongelma esiintyy lähinnä matkustuspäivinä. Normaalisti rinkka köllöttää hostellilla, kun päivällä mukana on vaan olkalaukku, jota on helppo kuljettaa mukana minne vain. Lisäksi esim. auton vuokraaminen ei yksin matkatessa tunnu oikein mielekkäältä puuhalta jo pelkästään yhtä ihmistä kohden muodostuvien kohtuullisen korkeiden kustannusten takia.

Mielestäni huonoin puoli yksin matkustamisessa on kuitenkin ajoittainen yksinäisyys sekä se, että koko reissukokemusta ei voi jakaa jonkun toisen kanssa. Olen tästä asiasta keskustellut myös muutaman muun matkalla tapaamani lonely riderin kanssa ja heillä oli myös samat ajatukset asiasta. Jos päättää lähteä matkalle yksin, on osattava myös olla ajoittain yksin. Vaikka hostellilta todennäköisesti löytää ainakin puolesta tunnista aina useiksi päiviksi seuraa, niin välillä on päiviä, jolloin voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Joskus jonkun upean kokemuksen tai näköalan kohdatessaan saattaa harmitella, että voi kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa kokemus. Lisäksi olen huomannut, että yksin matkatessa jotkut kokemukset jäävät yksikseen tekemättä. Esimerkiksi ei yksin viitsi hypätä benji-hyppyä, mutta kaverin kanssa sen voisi hyvinkin tehdä, kun on mukana joku jolle kertoa tuoreet fiilikset hypyn jälkeen.

Yhdeksän yön kuluttua matkaan Sydneyn lentoasemalle ja sitä myöten kotiin. Tässä vaiheessa voi jo todeta, että reissu on ollut erittäin onnistunut ja se onnistui tehdä aivan hyvin yksinkin. Tilannetta helpotti myös se, että vietin yli pari viikkoa sukulaisteni seurassa ja muutenkin olen ollut onnekas kun olen erinäisten sattumusten kautta tavannut monenlaisia ihmisiä. Ja välillä olen myös oikein nauttinut pelkkien omien ajatusten seurassa olemisesta. En usko, että kuitenkaan jatkossa teen yhtä pitkää reissua yksikseni. Etenkin kaksi kuukautta vähän hankalammassa matkustusmaassa kuten vaikka Intiassa tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. En edes usko, että minulla on jatkossa mahdollista kovin helposti olla 2kk reissussa, kun kotosallakin on kaikenlaista mielekästä ja mukavaa tekemistä. Tämä pätkä tulikin kyllä erinomaiseen saumaan. Mikseipä lyhyempi reissu yksinkin voisi joskus tulla kyseeseen. En sulje sitä ajatusta ollenkaan pois. Todennäköisempää on kuitenkin, että jatkossa reissaus tapahtunee joko Jennin tai kavereiden kanssa.

Enemmän yhteenvetoa reissusta ja tavoitteiden toteutumisesta vähän myöhemmin. Tässä oli vain pohdintaa nimenomaan yksinreissaamisen näkökulmasta.

Purjehtimassa!

Eräs pikkuserkkuni ja hänen tyttöystävänsä asuvat reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Hobartista etelään. He kutsuivat minut kanssaan purjehtimaan pariksi päivää Tasmanian merialueelle. En ole ikinä ennen ollut purjehtimassa ja oli jälleen mukava päästä tutustumaan uusiin Australian sukulaisiini. On hienoa kun sukua on ympäri palloa ja kun avoimin mielin ja luontaisen ystävällisellä asenteella suhtautuu asioihin, on maailmalla helppo olla ja tutustua ja tulla juttuun ihmisten kanssa.

Pakkasin jälleen koko reissuomaisuuteni rinkkaan ja hyppäsin aamulla Hobartissa bussiin. Matkasin Oyster Cove nimiseen paikkaan, jossa pikkuserkkuni ja puolisonsa purjevene oli ankkuroituna. Se oli todella kaunis, 20 vuotta vanha uniikki puinen purjevene. Paikallinen seppä oli sen rakentanut 3 vuoden ja noin 3000 työtunnin aikana ja se oli suunniteltu niin, että sillä oli mahdollista ylittää valtameriä ja matkata vaikka aina Eurooppaan asti. 7,4 metriä pitkä, puun värinen, yksi iso masto ja purjeet myös edessä ja takana. Kajuutassa pystyi nukkumaan ja laittamaan ruokaa. Kannella oli pieni sympaattinen dinghy -soutuvene, jolla veneelle pystyi soutamaan rannasta käsin. Kerrassaan upea vene ja se keräsi ansaitusti kysymyksiä ja kehuja myös muilta ohikulkevilta seiloreilta satamissa. Itselläkin venekuume taas pomppasi pari astetta ylöspäin. Toki Iisalmen vesillä ei purkkarille liene paljon käyttöä (eikä itsellä riitä osaamistakaan), mutta toivottavasti ensi kesänä olisi mahdollisuus investoida vähän pienempään moottorikäyttöiseen jollaan.. Katsotaan.

Purjehdimme kolmistaan kohti Bruny Islandia. Ilma oli aurinkoinen, mutta tuulen nopeus vaihteli. Osan matkaa pystyimme matkaamaan energiatehokkaasti pelkästään purjeiden voimin, mutta osan matkaa apuna käytettiin veneen moottoria, "Motorsailing". Pelkkien purjeiden varassa matkaaminen oli todella leppoista puuhaa. Niin hiljaista kun moottori ei surrannut ja ainoastaan tuulen ja aaltojen äänet olivat läsnä. Purjeet eivät läpättäneet ollenkaan, kun ne olivat suunnattu oikein. Matkalla näimme pari hyljettä sekä merikotkan. Toisena päivänä meressä ui myös valtavan iso stingray eli keihäsrausku. Häijyn näköinen otus, joka liikkui nopeasti vedessä. Moinen rausku koitui aikoinaan Steve Irvinen kohtaloksi. Jos oikein hyvä tuuri olisi ollut, niin olisimme saattaneet nähdä delfiineitä ja jopa valaita, mutta tällä kertaa niitä ei näkynyt.

Lounastimme matkalla pienessä poukamassa ja illan suussa saavuimme perille erään hiekkarannan äärelle. Illallinen rantahietikolla, jonka jälkeen tähtien katselua ja pikku hiljaa unta palloon. Minä nukuin teltassa kun pikkuserkkuni ja puolisonsa nukkuivat purjeveneessä. Meren rannalla ja maailman laidalla teltassa nukkuminen pilvettömän taivaan alla vastasi kokemuksena talvella laavussa yöpymistä. Täysin erilainen ympäristö, mutta jotain niin kovin samanlaista siinä oli. Hyvä fiilis!

Aamiainen biitsillä, jonka jälkeen patikkaretki saarella. Erään mäen huipulta avautui näkymä eteläiselle valtamerelle. Sinne päin matkattaessa seuraava paikka olisi Etelämanner. Tämä taisi myös olla matkani kaukaisin piste kotoa. Alue oli kansallispuistoa, karun kaunista seutua ja Tasmanian ilmasto näytti parhaat puolensa. Aurinkoisena aamupäivänä maisemat merelle olivat tosi hienot. Iltapäivällä purjehdittiin takaisin lähtöpisteeseen. Matkalla pysähdyttiin uimassa ja seurattiin myös muita merellä matkanneita purjeveneitä. Oli todella upeat kaksi päivää purjehtimassa. Oli erittäin mukava tutustua ja jutella kaiken maailman asioista pikkuserkkuni ja hänen puolisonsa kanssa, jotka järjestivät tämän kaiken. Kiitokset heille!

Viimeinen päivä Tasmaniassa kuluu perus reissukuosituksia tehdessä, matkalippuja varatessa yms ja muutaman paikankin voisi yrittää vielä ehtiä käydä katsomassa. Huomenna on matkustuspäivä. Aamulla aikainen lento nro 7/11 kohti Melbournea, josta junalla Wangarattaan ja sieltä bussilla pikkukylään nimeltä Bright. Siellä on etukäteen varattuna ihan oikea lomamajoitus ja tauko hostellielämästä tulee kyllä ihan hyvään saumaan. Hostelleissa majoittumisessa todella on yksin matkatessa puolensa, mutta välillä on oikein rentouttavaa olla ihan omissa oloissaankin hetken.

Reissututtavuuksia panimokierroksella

Ajattelin, että olisi kiva tutustua paikalliseen olutpanimoon, joten suuntasin kohti Tasmanian vanhinta panimoa eli Cascade breweryä. Varasin paikan opastetulta kierrokselta. Odottelin kierroksen alkua, kun huomasin että paikalle saapui myös tuttu ranskalainen, tällä hetkellä Uusi Kaledoniassa asuva pariskunta eli Edward ja Celena. Tutustuin heihin pari viikkoa sitten Melbournessa kun majoituimme samassa huoneessa. Tiesin, että hekin olivat tulossa Tasmaniaan, mutta oli kyllä todellinen yhteensattuma että törmäsimme vielä uudestaan. Siinä vaihdoimme reissukuulumisia kahvikupposen ääressä ja loppujen lopuksi vietimme koko iltapäivän samassa porukassa. He olivat menossa panimokierroksen jälkeen takaisin keskustaan tutustumaan paikalliseen viskimerkkiin (itse tislaamo sijaitsi toisaalla) ja kysyivät haluaisinko liittyä heidän seuraansa. No mikäpä jottei. Olen viime päivät pitänyt omat aikatauluni aika joustavina ja muutos iltapäivän suunnitelmiin oli helppo järjestää.

Molempiin kierroksiin kuului myös tehtaiden tuotoksien maisteluosuus, joten iltapäivä kului leppoisissa merkeissä. Oli itse asiassa oikein mielenkiintoista tutustua Cascade breweryn toimintaan. Opas oli hyvä ja puhui selkeää englantia. Paljon mielenkiintoisia tarinoita liittyi tehtaan historiaan. Se oli mm. palanut maan tasalle vuonna -67 pahojen metsäpalojen aikaan. Itse oluen valmistustekniikka oli minulle sinällään jo ennestään tuttu. Sehän on maailman vanhinta prosessitekniikkaa. Viskikierros ei sisältänyt niin paljon historiatietoa, vaan siinä keskityttiin enemmän viskin valmistuksen nikseihin ja siihen mistä eri maut tulevat. Edwardin kanssa oli mukava vertailla, mitä makuja tisleestä erotti ja ainakin aprikoosi, kahvi, makeus sekä lievä savu oli tunnistettavissa. Vaihdoimme myös Edwardin ja Celenan kanssa yhteystietoja, jos joskus maailmassa vielä törmäillään joko Uusi Kaledoniassa, Ranskassa tai Suomessa. Oli kyllä mukava tavata heidät.

Salamanca market ja MONA

Hobartissa pidetään joka lauantai Salamancan alueella isot markkinat, joten sinnepä minäkin sitten suuntasin. Tässä vaiheessa reissua voi jo ostaa vähän tuliaisia kotiin tuomisiksi ja jotain sieltä löytyikin. Logistisesti alue oli aika näppärä kiertää. Kojut oli kasattu kaikki saman kadun varrelle kahdelle käytävälle, joten perinteisten torimarkkinoiden tyyppiseltä haahuilulta vältyttiin. Lisäksi alueella oli siellä täällä useita erilaisia katusoittoryhmiä elävöittämässä markkinatunnelmaa. Oli perinteisiä trubaduureja, puhallinsoittajia, folk-musiikkia soittava trio sekä kolmen nuoren jannun muodostama rumpu-basso-kitara reggaebändi. Hyvä meininki! Vastaavan soisi yleistyvän Suomessakin.

Parta on ollut viimeiset pari viikkoa ajamatta ja sunnuntaiaamulla peiliin katsoessa totesin, että nyt on sopiva habitus lähteä fiilistelemään päiväksi taidemuseoon. Kohteeksi siis Hobartin ylpeys, Museum of old and new art eli MONA. Sydneyssä tapaamani Adam suositteli erityisesti tätä museota ja onpa sen kohdalla Lonely planetissakin "Top choice" - symboli. Museoon voi mennä lautalla, bussilla, omalla autolla tai satamasta voi vuokrata myös pyörän. Minä valitsin lauttakyydin. Matka kesti puolisen tuntia ja henkilökunta samalla selosti satama-alueen historiaa ja että mikä mikin paikka on. Satamassa sijaitsi esimerkiksi kohtuullisen iso sinkkijalostamo.

Museo oli arkkitehtuuriltaan hieno ja taideteoksia oli useassa eri kerroksessa. Sisäänpääsymaksuun kuului Applen audiolaitteet, joilla teoksista sai lukea tai kuunnella lisätietoja. Itse olen tämän suhteen perinteisen tyylin ystävä ja olisin paljon mieluummin lukenut teoksista lisätietoja seinältä kuin Ipodin näytöltä. Itse museo oli ennakkohypetykseen nähden pienoinen pettymys. Etenkin kun henkilökohtaisesti en ole mikään suurin modernin taiteen ystävä. Olisin toivonut, että museossa olisi ollut enemmän perinteistä taidetta, mutta moderni taide oli selkeästi pääosassa. Oli siellä kuitenkin erittäin vaikuttavia teoksia joukossa, mutta myös aika paljon sellaista taidetta, josta en kyllä saanut mitään irti.

Museon ulkolavalla oli kuitenkin sunnuntaijazzit ja siellä soitti trio kitaraa, läskibassoa ja rumpuja. Tätä taidetta ymmärsin jo paljon paremmin! Bändin soittoa oli itse asiassa oikein mielenkiintoista kuunnella. Bändi soitti perinteisiä jazz-standardeja sekä dynamiikaltaan vaihtelevaa fuusiota (?). Oli muuten toinen kerta tällä reissulla, kun kuulin All of men. Lisäksi bändi soitti oikein mainion version toisesta klassikosta All the things you are. Paikka oli iso nurmikenttä, jonne oli roijattu kasa säkkituoleja. Siinäpä se aurinkoinen iltapäivä mukavasti vierähtikin.

Paluumatkalla lautalla kuulin jälleen tutun kuuloista puhetta. Lyöttäydyin huvikseni seuraan ja tutustuin suomalaiseen mieheen ja naiseen, joista mies asui Tukholmassa ja nainen Hobartissa. Mies sanoi matkustavansa puolet vuodesta ja tekevänsä töitä loput. Oli juuri ollut kaksi kuukautta vaeltamassa Uudessa-Seelannissa ja oli nyt haikein mielin palaamassa kotiin. "Travelling alone is my privilege" oli hänen mottonsa ja siksipä tuntui arvostavan myös minun tyyliä matkailla. Okei, hyvät ja huonot puolensa kummassakin tavassa.. Tästä voisi tarinoida lisää myöhemmin. Tässäpä joitain viime aikojen tapahtumia. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan... :)

Tasmania Road Trip

Keskiviikkoaamuna vuokrattiin Artturin kanssa kolmeksi päivää auto Hertziltä ja lähdettiin tutkimaan miltä Tasmania näyttää Hobartin ulkopuolella. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Hobartista kohti länsirannikkoa ja pikkukylää nimeltä Strahan, jossa myös yövyttiin. Matkalla maisemat muuttuivat useaan otteeseen. Lähellä Hobartia oli erittäin kuivaa, mutta pohjoiseen mennessä saari alkoi näyttää vehreämpää puoltaan. Maisemat vaihtuivat avarista vuoristomaisemista tiheisiin metsiin. Tiet olivat paikoin erittäin mutkaisia, mutta pääsääntöisesti kuitenkin hyvässä kunnossa. Matkan varrella pysähdeltiin siellä täällä ja tehtiin lyhyitä maisemakävelyjä. Pikkuisia kenguruja (wallabeja) ja joitain piikkisiä otuksia näkyi teiden varsilla ja cockatooiden lisäksi myös joitain erikoisempia lintuja. Pitää jossain välissä selvittää lintukirjoista tarkemmin, että mitä ne mahtoivat olla.

Strahanista matkaa jatkettiin Cradle mountainsin kautta kohti Launcestonia. Cradle mountains on kansallipuistoalue, jossa on vaellusreittejä joka lähtöön. Sieltä myös alkaa maailmankuulu Overland track vallusreitti, joka on 85 km pitkä ja yksi maailman suosituimmista vaellusreiteistä. Sen vaeltaminen kestää noin 6 päivää. Selvittelin etukäteen mahdollisuuksia tehdä tämä vaellus, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että tähän aikaan vuodesta reitille on jo hyvissä ajoin buukattu maksimimäärä vaeltajia, eli noin 35 vaeltajaa aloittaa vaelluksen per päivä. Lisäksi ulkomailla vaellus on vähän eri asia kuin kotisuomessa, kun täällä minulla ei ole mukana kunnon eräkamppeita. Sää vuorilla on jopa kesäaikaan arvaamaton ja aurinkorasvan ja shortsit voi joutua hetkessä vaihtamaan lämpimiin sateenkestäviin vaatteisiin. Siksipä olisi pitänyt melkein osallistua järjestetylle vaellukselle, joka sisältää varusteet. Hinnat ovat kuitenkin kohtuu överillä tasolla kun vaelluspaketista olisi pitänyt eräänkin firman sivujen mukaan maksaa n. 1900 dollaria. Ja eipä siellä tosiaan tilaakaan olisi ollut. Meillä sattui Cradle mountainille mennessä harmiksemme tosi sateinen päivä. Kaikki vuoret olivat pilvien peitossa eikä juuri tehnyt mieli lähteä rämpimään. Etenkin kun lyhyistäkin vaelluksista piti maksaa 16,5 taalan arvoinen päiväpassi. Minusta tuo on vähän erikoista, että kansallispuistossa vaeltamisesta pitää maksaa. Tässä suhteessa Suomessa homma pelittää kyllä erinomaisen hyvin, kun rahoitus puistojen ylläpitoon tulee valtiolta ja vaeltaminen ja telttailu alueilla on ilmaista. Tyydyttiin siis vain tutkimaan sisätiloissa infotauluja alueesta, jonka jälkeen jatkettiin matkaa.

Launceston on Tasmanian toiseksi suurin kaupunki ja ensituntuman perusteella kohtuullisen viihtyisä sellainen. Käytiin katsomassa yhtä aika makeeta koski- tai vuonopaikkaa, jonka ympärille oli rakennettu kaupungin leikkikenttä ulkouima-altaineen sekä riippusiltoineen ja kävelyreitteineen. Iltasella käytiin paikallisessa pubissa syömässä, jossa oli myös ihan kohtalainen kitara-laatikkorumpu duo soittamassa. Erikoisin veto taisi olla funkiksi kääntynyt versio ruotsalaisen Ace of Basen klassikosta All that she wants.

Kolmantena päivänä ajeltiin Launcestonista itärannikolle Swanseaan, josta meren rantaa pitkin takaisin Hobartiin. Matkamittariin kertyi kilometrejä kolmen päivän aikana aika tarkkaan 1000. Kelit olivat koko ajan hyvin vaihtelevat. Välillä aurinko paistoi, mutta sitten yhtäkkiä esimerkiksi Mount Wellingtonilla ollessamme alkoikin sataa lunta(!) ja räntää ja lämpötila tipahti auton mittarin mukaan 3 celsiusasteeseen. Yleisesti ottaen sää tuntui olevan kuin Suomessa kesällä. Saimme mielestäni aika hyvän kokonaiskuvan Tasmanian luonnosta ja erilaisista maisemista. Oli mukava nähdä maaseutua ja niittyalueita, joissa laidunsi yllättävän paljon karjaa ja lampaita. Paikoitellen maisemat eivät mielestäni kovinkaan paljon poikenneet Pohjois-Norjan vastaavista.

Arthurin kanssa tultiin hyvin juttuun ja juteltiin siinä kolmen päivän aikana vaikka mistä. Hän oli innokas jääkiekkofani ja puhuttiin aika paljon NHL:stä, MM-kisoista ja ylipäätään Suomen ja Kanadan jääkiekkokulttuurien eroista. Kuunneltiin myös aika paljon kanadalaista musaa matkalla. Tein joitain hyviä löytöjä ja pistin nimet muistiin. Itsekin pistin vaihdossa autostereoihin joitain suomalaisia klassikoita soimaan, vaikka eipä niistä kieltä ymmärtämätön saa kaikkea irti. Mutta onhan meillä onneksi myös paljon hyvää englanninkielistä musaa. Uskoakseni molemmat opimme aika paljon toistemme kotimaista reissun aikana. :)

Nyt olen takaisin Hobartissa ja Tasmaniassa on tarkoitus viettää vielä lähes viikko. Tässä ensin vähän palautumista road tripistä, jonka jälkeen tarkoituksena on suunnitella tekemistä loppuajalle. Tykkäsin hostellista, jossa olin alkuviikon. Siispä helpotin omaa säätämistä ja varasin muutamaksi päiväksi majoituksen samasta paikasta.